Miten Aloittaa Sijoittaminen? – Aloittelijoiden Opas

Miten Aloittaa Sijoittaminen? – Aloittelijoiden Opas
Raha-asiat

Sijoittamisen suosio on kasvanut erityisesti viime vuosina merkittävästi niin maailmalla kuin Suomessa, mutta yhä edelleen on olemassa ihmisiä, jotka mieluummin lepuuttavat varoja pankkitileillään.

Tähän voi olla useita syitä. Sijoittamisen näkökulmasta merkittävimmät syyt ovat mitä todennäköisimmin sijoittamisen vaikeus ja ajatus siitä, että sitä voivat tehdä vain rikkaat.

Näin asia ei ole, sillä sijoittamisen aloittamisesta on tehty todella helppoa.

Sijoittaminen kannattaa, koska se mahdollistaa oman varallisuuden kasvattamisen, ja samalla se toimii keinona taistella inflaatiota vastaan. Sijoittamalla oikein pääsee käsiksi myös suht varmoihin tuottoihin, toisin kuin esimerkiksi Videoslots -sivustolla tarjolla olevissa, tuuriin perustuvissa peleissä.

Miten sijoittamisessa pääsee alkuun? Tässä opas sijoittamisen aloittamiseen!

Miksi kannattaa sijoittaa?

Sijoittaminen kannattaa aloittaa, mikäli itseltä löytyy edes pieni määrä sellaisia “ylimääräisiä” varoja, jotka vain lojuvat pankkitilillä tai laatikossa käteisen muodossa tuottamatta mitään. Aloittaminen on järkevää myös, jos haluaa:

  • kerryttää itselleen / lapselleen varallisuutta.
  • säästää rahaa pahan päivän varalle.
  • taloudellisen vakauden parantamiseksi.
  • nauttia eläkepäivistä.

Pankkitilillä makaavien rahojen arvo menee pitkässä juoksussa alaspäin, koska niille ei käytännössä makseta lainkaan korkoa, ja samaan aikaan kaikki asiat kallistuvat maailmassa jatkuvasti. Suomeksi sanottuna inflaatio syö rahojesi arvoa jatkuvasti, jolloin samalla rahamäärällä saat ostettua joka vuosi vähemmän ja vähemmän samoja asioita.

Jotta inflaatiota vastaan voi taistella, tulee omille varoille saada vähintään inflaation suuruinen tuotto, joka on ollut pitkässä juoksussa noin 2 %.

Sijoittamisen voi aloittaa pienillä summilla

Monet ajattelevat, että sijoittaminen on tarkoitettu ainoastaan rikkaille eli sellaisille henkilöille, joilla on paljon pääomaa. Näin asia ei todellisuudessa ole, sillä tätä nykyä sijoittamisen voi aloittaa jopa 10 eurolla kuukaudessa.

Sijoittaminen kannattaa aloittaa niin varhaisessa vaiheessa kuin mahdollista, koska pienilläkin rahamäärillä voi kasvattaa tulevaisuuden minälleen suuren rahapotin käytettäväksi.

Jos mietitään, että teet ensiksi esimerkiksi 1 000 euron alkusijoituksen, jonka jälkeen sijoitat 40 vuoden ajan 15 euroa kuukaudessa 7 % vuosituotolla, odottaa sinua loppupäässä yli 53 000 euron potti.

Jos sijoitusaika olisikin samaisessa esimerkissä vain 25 vuotta, olisi kertynyt rahasumma vain reilut 17 500 euroa. Tästä, jos jostain, huomaa sen, että sijoittajan paras ystävä on aika.

Ja kyllä, myöskin pienillä summilla saa oikeasti kerrytettyä itselleen varallisuutta, pesämunaa tai rahapottia pahan päivän varalle.

Käy läpi nämä kysymykset ennen sijoittamisen aloittamista

Vaikka sijoittaminen on tänä päivänä hyvin suosittua ja helppoa, ei sitä kannata lähteä tekemään ihan silmät sidottuna. Sen sijaan kannattaa ottaa ihan rauhassa ja miettiä hetki muutamia sijoittamiseen olennaisesti liityviä kysymyksiä.

Niistä tärkeimmät voit lukea alta.

Kuinka hyvä riskinsietokyky sinulla on?

Suositko pienempää riskiä maltillisella tuotolla vai kestätkö suurempaa riskiä isompien voittopottien toivossa? Mieti, mikä on hyvä riski-tuotto-suhde juuri sinulle itsellesi. Sijoittamisen takia ei kannata menettää omia yöunia.

Paljonko aikaa haluat käyttää sijoittamiseen?

Jotkin sijoituskohteet ovat hyvin passiivisia ja eivät vaadi juurikaan seuraamista, kun taas osa vaatii sekä tietämystä että aktiivista seuraamista. Mieti, kuinka paljon aikaa ja vaivaa olet valmis näkemään omien sijoitustesi eteen, ja valitse sijoituksesi sen mukaan.

Kuinka paljon rahaa aiot sijoittaa?

Mieti sitä rahasummaa, joka sinulla on oikeasti varaa sijoittaa. Älä koskaan sijoita niitä varoja, joita tarvitset esimerkiksi muutaman vuoden sisään tai arjen pyörittämiseen. Lyhyellä aikavälillä markkinat voivat mennä alaspäin, jolloin joutuisit myymään sijoitukset tappiolla.

Millainen on sijoitushorisonttisi?

Kuinka kauan haluat sijoittaa? Onko rahoille tarvetta parin vuoden sisään vai kenties vasta eläkepäivillä? Lähtökohtaisesti sijoittamaan kannattaa lähteä vain sellaisilla varoilla, joille ei ole tarvetta lähivuosina, ja sijoitushorisontin tulisi olla pitkä. Miksi?

Vaikka markkinat ja omat sijoituskohteet näyttäisivät olevan kovassa nousussa, voi tilanne muuttua silmänräpäyksessä toisenlaiseksi. Ja jos sijoitetuille varoille onkin yllättävä tarve, joutuu omat sijoitukset myymään tappiolla.

Pitkällä aikavälillä indeksit ovat aina menneet ylöspäin, tarkemmin sanottuna noin 7 % vuodessa. Lyhyellä aikavälillä heilahtelut voivat kuitenkin olla isoja, joten jos tarvitset rahaa lähitulevaisuudessa, siirrä ne mieluummin säästötilille kunnollisen sijoittamisen sijaan.

Sopivan sijoituskohteen löytäminen ja valitseminen

Kun on pohtinut yllä olevat kysymykset läpi oman sijoitusuran suhteen, on seuraavaksi aika miettiä, mihin omat varat haluaa ylipäätään sijoittaa. Tämä ei ole niin helppoa kuin alun perin voisi kuvitella, sillä markkinoilta löytyy tätä nykyä vino pino sijoitusmahdollisuuksia ja -kohteita.

Tässä ovat niistä ne kenties kaikkein yleisimmät:

  • Rahastot
  • Osakkeet
  • ETF-rahastot
  • Kryptovaluutat
  • Korkorahastot
  • Metsä
  • Lainat
  • Joukkovelkakirjat
  • Kiinteistöt

\Millaista tuottoa eri sijoituskohteet tarjoavat?

Loppujen lopuksi sijoitusten tuotto riippuu kolmesta asiasta:

  • Sijoitushorisontti – Mitä pidempään sijoittaa, sitä varmemmin pääsee kiinni keskimääräiseen vuosituottoon.
  • Ajoitus – Jos sijoitukset myy, kun niiden arvo on romahtanut, ei tuotosta jää hirveästi kerrottavaa jälkipolville. Jos taas ostaa laskumarkkinassa ja malttaa odottaa kurssien nousemista takaisin “normaaliin”, voi päästä käsiksi normaalia suurempiin voittoihin.
  • Sijoitusten riski – Mitä riskialtiimpi sijoituskohde on, sitä suurempia ovat mahdolliset voitot. Sama koskee kuitenkin myös tappioita.

Tässä muutamien yleisimpien sijoitusinstrumenttien tuotto-odotuksia:

  • Säästötilillä on lähes riskitön, 0-2 % mahdollinen tuotto ja nolla mahdollista tappiota
  • Korkorahastoriski on alhainen, mahdollinen tuotto 1-3 % ja mahdollinen tappio 4-10 %.
  • Korkeamman riskin korkorahastot on keskimääräinen riski, 3-6 % mahdollinen tuotto ja 10-20 % mahdollinen tappio.
  • Osakerahastot (hajautetut) ovat melko korkealla riskillä, 5-10 % mahdollista tuottoa ja 15-50 % mahdollista tappiota.
  • Osakkeella (yksilöllä) on korkea riski, >10% mahdollinen tuotto ja >2% mahdollinen tappio.

*Säästötilistä on hyvä mainita sen verran, että tappioita voi syntyä, mikäli pankki menee konkurssiin ja oman talletuksen suuruus on yli talletussuojan. Talletussuoja takaa sen, että asiakkaalle maksetaan hänen varansa täysimääräisinä takaisin aina 100 000 euroon saakka.

Muista hajauttaa

Mikä yllä mainituista sijoituskohteista on kaikkein paras? Sitä moni aloittelija varmasti miettii, koska omille varoille halutaan saada mahdollisimman paljon vastinetta.

Vaikka tuotoilla on toki väliä, ei suinkaan kaikkia varoja kannata laittaa kiinni vain yhteen sijoitusinstrumenttiin. Sijoittamisen tärkein strategia on hajauttaminen, jonka avulla voidaan pienentää riskiä ja samalla mahdollisesti kasvattaa tuottoja.

Miten omat varat sitten sijoitetaan tehokkaasti? Alla on kerrottuna olennaisimpia hajauttamiseen liittyviä seikkoja.

  • Ajallinen hajautus – Ajallisella hajauttamisella, joka sopii pitkäjänteiselle sijoittajalle, voidaan taistella lyhyellä aikavälillä tapahtuvia kurssiheilahteluja vastaan ja saada itselle hyvä keskiostohinta. Paras tapa tehdä ajallista hajauttamista on kuukausisijoitusten tekeminen.
  • Maantieteellinen hajautus – Sijoituksia ei kannata tehdä vain esimerkiksi Suomeen tai Yhdysvaltoihin, vaan omia varoja kannattaa laittaa poikimaan useille markkina-alueille. Vain yhdessä markkinassa sijoittaminen nimittäin altistaa sijoitussalkun erilaisille kriiseile ja uhkakuville.
  • Toimialallinen hajautus – Sijoittamisen riskejä kannattaa madaltaa myös sijoittamalla eri toimialoille. Jos oma salkku on kiinni esimerkiksi pelkässä teknologiassa, on se hyvin altis kyseiseen toimialaan liittyville riskeille.
  • Eri sijoitusinstrumentteihin hajauttaminen – Yksi tapa hajauttaa on valita esimerkiksi yllä olevasta listauksesta eri sijoitusinstrumentteja ja sijoittaa niihin. Jos olisi kiinni vaikkapa pelkissä virtuaalivaluutoissa ja ne katoaisivat, menisivät siinä samalla myös kaikki omat varat.

Miten valita sopiva kaupankäyntialusta?

Olipa sijoittamassa kryptomaailmaan tai mihin tahansa muihin sijoitusinstrumentteihin, on sopivan kaupankäyntialustan valitseminen yksi tärkeimmistä vaiheista sijoitusmatkan aloituksessa.

Huonon tai vääränlaisen kaupankäyntialustan valitseminen voi ensinäkin olla turvallisuusriski, mutta lisäksi se voi tuoda mukanaan lisäkustannuksia sekä turhaa päänvaivaa.

Tässä ovat tärkeimmät ominaisuudet, joihin sijoittajan kannattaa kiinnittää huomiota kaupankäyntialustaa valittaessa:

  • Turvallisuus
  • Kulut
  • Ominaisuudet
  • Valikoima

Sijoitustilin avaaminen – näin se tehdään

Kun kaikki yllä mainitut asiat on huomioitu ja tehty, on seuraavaksi vuorossa enää vain itse sijoittamisen aloittaminen. Sitä varten täytyy avata sijoitustili, joka onneksi käy hyvin helposti.

Tässä ohjeet vaihe vaiheelta sijoittamisen aloittamiseen sekä sijoitustilin avaamiseen:

  • Mieti, mihin haluat sijoittaa – Valitse ensin sellainen sijoituskohde, joka sopii parhaiten juuri sinulle. Kun sopiva sijoituskohde on valittu, täytyy seuraavaksi valita sille sekä itselle paras kaupankäyntialusta.
  • Luo tili – Seuraavaksi on vuorossa käyttäjätilin luominen. Tilin luominen tapahtuu käytännössä aina niin, että lomakkeille tulee syöttää tietoja itsestään ja sijoitusaikomuksistaan, ja lopuksi oma henkilöllisyys täytyy vielä vahvistaa KYC-prosessin (Know Your Customer) vuoksi.
  • Talleta rahaa – Tilin aktivoimisen jälkeen on vuorossa talletuksen tekeminen. Lähes kaikilla alustoilla talletus onnistuu tilisiirrolla sekä pankki- ja luottokorteilla. Toisinaan myös esimerkiksi PayPalin käyttö on mahdollista.
  • Tee ostotoimeksianto – Viimeisenä vuorossa on ostotoimeksiannon tekeminen. Valitse esimerkiksi haluamasi osake tai rahasto, näppäile sopiva summa ja vahvista toimeksianto.

Yhteenveto

Jokaisen, jolta löytyy edes pieni summa ylimääräistä rahaa, kannattaa aloittaa sijoittaminen. Sijoittamalla voi taistella parhaiten inflaatiota vastaan, joka syö kaikkien tilillä makaavien rahojen arvoa vuodesta toiseen.

Sijoittaminen on tehty tänä päivänä hyvin helpoksi ja esimerkiksi rahastoihin voi sijoittaa vain 15 eurolla kuukaudessa. Sijoittajalla ei siis tarvitse olla suurta pääomaa tai merkittävää tietotaitoa, jotta hän voi alkaa saamaan rahoilleen tuottoa.

Vaikka sijoittamisesta on tehty helppoa, ei siihen kannata lähteä ihan pää kolmantena jalkana. Jokaisen tulisi miettiä esimerkiksi riskinsietokykyä, rahasummia, sijoitushorisonttia sekä aikapanosta.

Niiden pohtimisen jälkeen tulee etsiä omiin mieltymyksiin parhaiten sopiva sijoituskohde kymmenistä eri vaihtoehdoista. Tarjolla on kaikkea matalakuluisista ja suht varmoista rahastoista sekä säästötileistä korkean volatiliteetin ja suuremman riskin kryptovaluuttoihin - ja kaikkea siltä väliltä.

Älä kuitenkaan työnnä kaikkia munia yhteen koriin, vaan hajauta varat ajallisesti, maantieteellisest ja toimialallisesti eri sijoitusinstrumenttien kesken.

Lisää Raha-asiat