Dropshipping vai verkkokauppa: yksityiskohtainen vertailu

Dropshipping vai verkkokauppa: yksityiskohtainen vertailu
Raha-asiat

Dropshippingillä ja verkkokaupalla on molemmilla omat etunsa.

Internetin ansiosta yrityksen perustaminen on helpompaa kuin koskaan. Voit myydä tuotteita tai palveluja verkossa vaivattomasti. Tarvitset vain idean, toimittajan ja verkkosivuston. Aloituskustannukset ovat minimaaliset, mutta mahdolliset hyödyt valtavat.

Monet rikastuvat esimerkiksi sijoittamalla kryptovaluuttaan, ja sijoituksilla saaduilla voitoilla voi esimerkiksi avata oman verkkokaupan. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä kannattaa kuitenkin lukea opas kryptovaluutan ostamiseen, ja muutenkin perehtyä aiheeseen.

Tavaroita tai palveluita verkossa myyvän yrityksen pyörittämistä kutsutaan verkkokaupaksi. Useimmat meistä tuntevat tämän termin ja ostavat paljon asioita verkosta käyttämällä verkkokauppasivustoa tai -sovellusta, mutta harvemmat tietävät, että verkkokauppoja on erilaisia ja dropshipping on yksi niistä.

Mikä on verkkokauppa?

Verkkokauppa on kattotermi tavaroiden tai palveluiden myymiselle verkossa. Se viittaa enimmäkseen verkkokaupan yrityksiin. Olet todennäköisesti tehnyt ostoksia verkossa aiemmin ja myötävaikuttanut valtavaan talouskasvuun, jota verkkokauppa on nähnyt viime vuosina. Se on valtava toimiala, ja kaikki arviot ennustavat verkkokaupan ohittavan kaikki muut ostosmuodot tulevina vuosina.

Maailmassa on miljoonia verkkokauppoja, jotka myyvät kaikenlaisia tavaroita, vaatteita, teknologiaa, ruokaa, koruja, kodintuotteita ja melkein mitä tahansa, mitä voit kuvitella.

Kuinka verkkokauppa toimii

Kun yritys noudattaa perinteistä verkkokauppamuotoa, sillä on verkkosivusto, jolta kuluttajat näkevät myytävät tuotteet ja voivat valita tuotteet, joita he haluavat ostaa. He lisäävät ne ostoskoriin ja tekevät tilauksen kassalla maksamalla tuotteet. Yritys vastaanottaa tilauksen ja käsittelee sen. Heillä on varasto, josta he poimivat tuotteet, pakkaavat ne ja lähettävät asiakkaalle kuljetusliikkeen välityksellä.

Verkkokauppayritykset hyödyntävät tehokkaasti hyvin suunniteltua ketjua, jossa on mukana eri osastoja markkinoinnista ja asiakaspalvelusta varastonhallintaan (on tärkeää pitää verkkosivusto ja varastotasot ajan tasalla. Pienemmillä yrityksillä ei ehkä ole niin monia tiimejä, mutta prosessi pysyy samana.

Mitä on dropshipping?

Dropshipping on yksi verkkokaupan muoto, mutta se noudattaa erilaista prosessia. Sen osuus kaikesta verkkokaupan myynnistä on noin neljäsosa, mutta verkkokaupan tavoin se on liiketoimintamalli, jonka yleisyys kasvaa.

Tarvitset edelleen verkkosivuston ja tavaran toimittajia, mutta et tarvitse fyysistä kauppaa. Tämä tarkoittaa, että yritys myy tuotteita, joita heillä ei ole fyysisesti.

Dropshipping on yleistä muotiteollisuudessa ja henkilökohtaisissa tuotteissa. Käyttäjä kirjautuu sisään verkkosivustolle, selaa tuotteita verkossa, lisää haluamansa tuotteet ostoskoriin ja menee kassalle. Yritys, jolta asiakas osti, välittää tilauksen toimittajalleen, joka valmistaa tuotteet ja lähettää tuotteet varastostaan. Alkuperäinen yritys hoitaa kaiken asiakaspalvelun ja ohjaa toimintaa, mutta he eivät koske tuotteeseen missään vaiheessa.

Yleisesti ottaen asiakkaat eivät tiedä, että heidän tuotteensa on lähetetty. Tämä johtuu siitä, että heidän kaikki yhteydenotot ovat yhden yrityksen kanssa. Dropshipping on siis vähän kuin yritys solmisi sopimuksen toisen yrityksen kanssa. Dropshipping-asiakkaat eivät yleensä tiedä, että yhden tilauksen takana on kaksi yritystä.

Verkkokaupan edut

Perinteisen verkkokauppamenetelmän käytöllä on useita etuja, minkä vuoksi uusia verkkokauppayrityksiä perustetaan joka päivä.

Verkkokaupasta on nopeasti tulossa suosituin tapa tehdä ostoksia. Ostajat liikkuvat verkossa, ja nykyiset tiedot ennustavat, että vuoteen 2040 mennessä jopa 95 % kaikista ostoksista tehtäisiin verkossa. Tämä johtuu suurelta osin Internetin integroinnista elämämme kaikilla osa-alueilla, mutta myös lisääntyneestä mukavuuden tavoittelusta. Ihmiset työskentelevät pitkiä päiviä, eikä heillä usein ole aikaa ostaa tavaroita fyysisesti. Verkkokauppa tarjoaa korvaamattoman ratkaisun tähän ongelmaan.

  • Verkkokaupalla voi tukea kivijalkakauppaa

Verkkokaupan kasvu voi olla huono uutinen perinteiselle kaupalle, mutta se voi myös auttaa fyysisiä kauppoja. Internetillä on miljardeja käyttäjiä, joten teoriassa lukematon määrä ihmisiä voi löytää brändisi. Verkkomyyntiä voi käyttää fyysistä kauppaa tukevana keinona, jolloin toimintaa voi laajentaa kasvaneen kysynnän myötä. Markkinointi ja hyvät verkkosivut ovat avainasemassa. Verkkokaupan ja kivijalkaliikkeen yhdistäminen voi olla avain menestykseen, sillä monet haluavat edelleen käydä kaupoissa tutustumassa tuotteisiin henkilökohtaisesti, tai noutaa ennakkoon tilaamansa tuotteet myymälästä.

  • Halvempi ylläpitää

Monet verkkokauppayritykset ovat sellaisia, että niillä ei ole koskaan ollut fyysistä kauppaa. Etuna tässä on, että yrityksen voi perustaa vaikka omasta olohuoneesta, eikä rahaa kulu kalliisiin vuokriin. Vaikka vuokraisit varastotilaa, se on yleensä edullisempaa, sillä varaston ei tarvitse sijaita parhaalla kauppapaikalla. Pääosa kuluista syntyy siis myytävien tuotteiden hankinnasta tai valmistuksesta.

Verkkokaupan miinukset

Kaikista eduistaan huolimatta verkkokaupalla on myös vähemmän hyviä puolia. Hyötyjä on epäilemättä enemmän kuin negatiivisia puolia, mutta tässä on joitain asioita, jotka on otettava huomioon.

  • Koko toiminnan osaaminen

Jos olet vasta aloittamassa liiketoimintaasi, sinulla voi olla paljon opeteltavaa. Tämä tarkoittaa kaikkien tilausprosessien ja menettelyjen hallintaa alusta loppuun. Loppujen lopuksi vastuu asiakkaan tilausten toteuttamisesta on yksinomaan sinulla. Tämä tarkoittaa, että sinun on totuttava tilausten käsittelyyn, jakeluun ja varmistettava, että varastotilanne on riittävä. Tämä voi olla kokopäivätyö jo itsessään.

  • Odottamaton kasvu

Liiketoiminnan kasvu on aina hyvä asia, mutta mikäli toiminnan laajentamista ei ajoita oikein, siitä voi seurata ongelmia. Kun tilausmäärät kasvavat ja tarvitset lisää varastotilaa, tarvitset lisää henkilökuntaa. Mitä enemmän henkilökuntaa tarvitset, sitä isomman kiinteistön tarvitset, ja mitä isommasta kiinteistöstä toimit, sitä kalliimmaksi se tulee. Verkkokaupan tilausmäärät voivat räjähtää yhdessä yössä, joten jos sinulla ei ole puskuria, saatat saada huonosti hoidetun varaston ja tarpeen muuttaa isompiin tiloihin, mutta ilman budjettia.

Tilausten viivästyminen johtaa asiakkaiden tyytymättömyyteen, ja koko nousu voi olla ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Toisaalta taas varastoa ei halua kasvattaa turhaan ja tuskailla myymättömien tuotteiden kanssa. Liiketoiminnan menestymisen seuranta edellyttää suurta valppautta, jotta osaa reagoida oikeaan aikaan.

Dropshippingin edut

Dropshippingillä on samat edut kuin verkkokaupassa ylipäänsä, mutta koska se on erilainen liiketoimintamalli, sillä on omat etunsa.

  • Ei vaadi tiloja tai henkilökuntaa

Dropshipping-yritykset eivät pidä varastoa, mikä tarkoittaa, että ne eivät tarvitse varastotilaa. Ne eivät edes tarvitsetoimistoa käsitelläkseen tilauksia. Voit halutessasi johtaa dropshipping-yritystä makuuhuoneestasi ilman, että sinun tarvitsee kuluttaa rahaa liiketilojen vuokraamiseen. Tämä säästää rahaa, jolloin voit vähentää kustannuksia ja saada enemmän voittoa.

Varastotarkastusten tekemisen sijaan voit käyttää kaiken energiasi uusien tuotteiden hankintaan ja erinomaisten asiakassuhteiden rakentamiseen.

Vain suurimmilla dropshipping-yrityksillä on henkilökuntaa, mutta siihen asti voit pärjätä yksin. Aloittelijoille tämä on loistava tapa rakentaa brändi, joka on sataprosenttisesti sinun.

  • Globaali kattavuus

Mikä tahansa verkkokauppayritys voi myydä maailmanlaajuisesti (teoriassa), mutta kaikki yritykset eivät myy. Tämä johtuu siitä, että kansainvälisillä tilauksilla on erilaiset toimitusprotokollat, ja monien on maksettava tuontitavaroista tullia.

Dropshipping-yritykset voivat kiertää tämän käyttämällä valmistajia joka maanosassa ja jokaisessa maassa. Tämä tarkoittaa, että tullia ei tarvitse maksaa ja hinta pysyy sekä yrittäjälle että asiakkaalle edullisena. Tästä syystä monet dropshipping-yritykset toimivat globaalissa mittakaavassa.

Dropshippingin miinukset

Kuten kaikessa toiminnassa, dropshippingilläkin on huonot puolensa. Vaikka se on täysin elinkelpoinen liiketoimintamalli, on näkökohtia, joihin sinun on varauduttava.

  • Laadunvalvonta

Kun et käsittele varastoa itse, et voi olla varmistamassa asiakkaillesi parasta laatua, etkä voi havaita lähetyksessä olevia mahdollisia vikoja ennen kuin ne lähtevät. Tämä voi altistaa sinut asiakaspalveluongelmille, jos asiat menevät pieleen. Varotoimenpiteenä voi tilata tuotteita, joita haluat myydä ennen kuin aloitat, arvioidaksesi, mitä asiakkaasi saavat tehdessään tilauksen. Yhteistyökumppaneiden valintaan kannattaa kiinnittää erityistä huomiota.

  • Hyvitykset ja palautukset

Dropshipping yrityksessä tavaroiden palauttaminen voi olla hankalampaa kuin perinteisessä verkkokaupassa. Jos jotain on palautettava, se on lähetettävä takaisin toimittajalle, ei sinulle, ja tämä voi aiheuttaa haasteita. Paras vaihtoehto on tarjota hyvitystä, (ja tämä on mainittava selvästi käyttöehdoissa), jos asiakkas haluaa korvaavan tuotteen.

Lopuksi

Kuten voimme huomata, sekä tavallisella verkkokaupalla, että dropshipping yrityksellä on molemmilla omat hyvät puolensa ja haasteensa. Mikä kellekin toimii parhaiten, on paljon kiinni omasta tilanteesta. Mikäli on valmis hankkimaan varastoa ja omaa kokemusta (tai voimakkaan halun oppia) liiketoiminnasta ja tilausten toimitusprosesseista, verkkokauppa voi olla hyvä ratkaisu. Mikäli taas haluaa päästä nopeasti mukaan toimintaan ja on valmis luottamaan tuotteiden toimituksen toiselle yritykselle, voi dropshipping olla sopivampi vaihtoehto.

Lisää Raha-asiat