SuomiArvostelut

    Arvostelut Freedom Rahoitus

    Freedom Rahoitus

    on suomalainen, jo vuodesta 1999 asti toiminut lainojen kilpailuttamispalvelu netissä. Heidän kauttaan löydät helposti ja nopeasti halvimman mahdollisen lainan. Yrityksen tarjontaan kuuluu kulutusluottojen ja yhdistelylainojen kilpailuttaminen. Oletko harkinnut lainojen kilpailuttamista? Haluatko tietää, kannattaako lainat kilpailuttaa Freedom Rahoituksella? Lue lisää, niin saat tietää kaiken tarvittavan tiedon Freedom Rahoituksesta!

    Videolla kerrotaan enemmän Zmarta Groupista.

    Tietoa Freedom Rahoituksesta

    20 vuotta vanha lainojen kilpailutusyritys on vanha konkari alalla. Se on kerännyt Suomesta ja muista Pohjoismaista paljon tyytyväisiä asiakkaita. Yrityksen juuret juontaa jo vuoden 1983 Manchesteriin. Jo silloin Pohjoismaihin haluttiin luoda uusi, vahva yritys laina- ja rahoitusalalle. Toiminta alkoi ensimmäistä kertaa 1999 Ruotsissa.
    Vuonna 2015 Freedom Rahoitus liittyi osaksi isompaa Zmarta Group-konsernia. Tällöin heidän toimintansa siirtyi myös Suomeen. Siitä lähtien heidän asemansa on ollut erittäin vahva Suomen rahoitusalalla.




    Freedom Rahoituksen päätehtävä on aina ollut kilpailuttaa eri lainoja. Yritys pysyy ehdottomasti puolueettomana lainavertailuissa. Palvelu on myös ilmainen, joten kuluttajat voivat saada satojen eurojen säästöjä maksutta. Asiakaspalvelu on aina ollut heille tärkeää, jonka takia siihen on panostettu erittäin paljon. Ongelmatilanteissa ystävällinen ja tietotaitoinen asiakaspalvelu auttaa asiakkaita tehokkaasti ja iloisesti.
    Yrityksen nettisivut ovat selkeät ja yksinkertaiset. Sieltä löytyy erittäin paljon tietoa heidän kilpailuttamistaan lainoista, yhteistyökumppaneista sekä tarkka opas lainan hakemiseen liittyen. Myös usein kysytyt kysymykset ja yhteystiedot löytyvät helposti.

    Freedom Rahoituksen tarjoamat palvelut

    Pääasiallisesti yritys kilpailuttaa kulutusluottoja ja lainojen yhdistämislainoja. Molemmissa vaihtoehtoina ovat 1000-60 000€ suuruinen laina 1-15 vuoden maksuajalla.
    Vakuudeton luotto tai kulutusluotto on usein pieni laina lyhyellä maksuajalla. Kuten nimestä voi päätellä, laina ei vaadi vakuuksia tai takauksia. Lainaa voit käyttää mihin ikinä haluat, rajoituksia ei ole. Lainan hakeminen on yksinkertaista: täytät vain lyhyen ja selkeän hakemuksen, ja Freedom Rahoitus välittää sen eteenpäin yli 25 eri lainanmyöntäjälle. Hakemus ei sido sinua vielä mihinkään. Kun lainatarjouksia tulee takaisin, voit valita niistä haluamasi lainan. Kun olet hyväksynyt lainan, se siirretään tilillesi jopa samana päivänä, kuitenkin viimeistään muutaman pankkipäivän kuluessa.
    Lainojen yhdistelylaina kertoo jo nimessään kaiken oleellisen. Jos sinulla on useita pieniä lainoja, kannattaa kilpailuttaa yhdistelylaina. Sen avulla voit yhdistää kaikki luotot yhdeksi lainaksi. Tämä mahdollistaa kulujen pienentymisen sekä kuukausierän pienenemisen. Isompaa yhdistelylainaa ottaessa kannattaa ottaa lisäksi toinen yhteishakija. Tämä nostaa mahdollisuuksia lainan myöntämiselle ja myös korko voi olla pienempi.

    Kiitokset, valitukset ja vinkit

    Kokemuksensa ansiosta Freedom Rahoitus on asiantunteva ja toimiva lainojen kilpailuttaja. Heidän kansainvälisyytensä ja vahva yhteistyö lainanmyöntäjien kanssa takaa sen, että saat itsellesi halvimman mahdollisen lainan. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että Freedom Rahoitus on luotettava ja hyvin toimiva yritys. Heidän asiakkaillaan ei ole paljoa valitettavaa heistä.
    Jos teillä on jotain ongelmia Freedom Rahoituksen tarjoamien palveluiden kanssa, heidän asiakaspalvelunsa auttaa teitä erittäin mielellään! Heillä on asiakaspalvelunumero, joka palvelee asiakkaita maanantaista torstaihin klo 08:00-19:00 ja perjantaisin klo 08:00-17:00. Sivuilla on myös chatpalvelu, joka on auki aina arkisin klo 09:00-16:00. Muina aikoina heille voi lähettää sähköpostia. Yhteystiedot löydät painamalla tästä.
    Oletko käyttänyt Freedom Rahoitusta lainojen kilpailuttamiseen? Oliko hakemuksen täyttäminen helppoa ja yksinkertaista? Tuliko lainatarjoukset nopeasti? Käyttäisitkö heidän palvelujaan uudelleen? Jos osaat vastata näihin kysymyksiin tai muihin Freedom Rahoitusta koskeviin kysymyksiin, kirjoita tähän arvostelu. Näin voit auttaa muita ihmisiä, jotka harkitsevat lainojen kilpailuttamista Freedom Rahoituksella tai heidän kilpailijoillaan.

    Freedom Rahoitus
    Arvostelut, valitukset ja asiakaskokemukset (0)

    10
    100% Ostaisin täältä uudelleen!
    Tilaus
    rating
    10
    Palvelu
    rating
    10
    Hinnoittelu
    rating
    10
    Toimitus
    rating
    10

    Kaikki arvostelut

    Affiliate ilmoittaminen: Tämä viesti sisältää kumppanilinkin, joka tarkoittaa, että kun napsautat NÄYTÄ-painiketta ja teet ostoksen sivulla, saatamme saada palkkion, joka auttaa sivuston ylläpitämisessä

    Kirjoita oma arvostelu tietoa Freedom Rahoitus

    Sinun arvostelu

    FAQ

    Onko Freedom Rahoitus luotettava yritys?

    Freedom Rahoitus on saanut 1 asiakkaan arvostelun. Yritykselle on annettu keskimäärin 10/10 tähteä, ja asiakkaista 100% arvioi ostavansa yrityksen palveluja myös jatkossa.

    Mitä palveluja Freedom Rahoitus tarjoaa?

    Freedom Rahoitus on enimmäkseen aktiivinen Luotot & Lainat-kategoriassa, ja tarkentaen sen alaa on Lainavertailu Sivustot.

    Olen lukenut kaikki saatavilla olevat arvostelut. Mitä seuraavaksi?

    ;Fikk du et positivt inntrykk av tilbakemeldingene og anmeldelsene? Om ja kan du registrere en bestilling på Freedom Rahoitus's side med sikkerhet. Om kan du finne mange andre merker og selskaper å velge mellom på vår side!""