- 31 Aug 2023
- Lukuaika
- 7 minuuttia
On kulunut suunnilleen 26 vuotta siitä kun internet löi läpi Suomessa ja muualla maailmassa. Vaikka alku oli osittain takkuista, ei tänä päivänä osattaisi enää elää ilman internetin ihmeellistä maailmaa. Internet oli alkujaan enemmänkin yritysmaailman juttu, sillä sähköpostiliikenne kulki sen kautta. Nykyisin kuitenkin internet on kaikkien juttu ja osa meidän elämää, niin hyvässä kuin pahassa. Internet ei ole myöskään pelkkä mukana liikkuva viihdekeskus, vaan se mahdollistaa lähes kaiken mitä ihminen voi edes ajatella.
Me suomalaiset käytämme internetiä paljolti viestintään, erilaisten medioiden seuraamiseen, ostoksien tekemiseen ja asioiden hoitamiseen, kuten vaikka pankkiasiointi. Nykyisin internetin kautta ohjataan myös paljon erilaisia laitteita ja järjestelmiä, kuten esimerkiksi kodinkoneita, joista todennäköisesti robotti imuri sekä valot tulevat ensimmäisenä mieleen. Järjestelmien puolesta taas turva- ja lämmitysjärjestelmät ovat myös helposti ohjattavissa internetin kautta. Enää internet ei siis ole vain kommunikointiin töiden tai opiskelun puolesta.
Pelaaminen
Pelaaminen internetin välityksessä ei suinkaan ole mitenkään viimeisin trendi virtuaaliviihteen maailmassa, mutta varmasti ensimmäinen ja pysyvä trendi. Pelikulttuuri on kuitenkin kokenut huimia muutoksia sekä kasvuja ja tapoja pelata on lukemattomia. Kukaan ei varmaan ylläty siitä, että erilaiset uhkapelit ovat varmasti yksi isoin “peligenre” internetin maailmassa ja myös täysi-ikäiset suomalaiset pelaavat ulkomaisilla kasinosivuilla erittäin ahkerasti. Joten nettikasinot ovat selkeästi viime vuosien aikana tulleet trendiksi. Uudet nettikasinot kannattaa aina katsastaa, jos haluat ottaa osaa nykyajan virtuaaliviihteen trendeihin. Suurin osa suomalaisten käyttämistä nettikasinoista on tällaisia offshore-kasinoita, jotka palvelevat suomalaisia pelaajia kaikkialla maailmassa (lähde: Business2community).
Tietenkään nettikasinoilla pelaaminen ei ole ainoa tapa pelata, vaan videopelit pitää yhtä lailla pintansa pelimaailmassa. Tosin vedonlyönti on hyötynyt tästä, sillä laji e-sports vetää puoleensa nuoren sukupolven betsaajia ympäri maailmaa. Erilaiset rooli- ja strategiapelit ovat suosion kärjessä, mutta kukapa ei edelleen pelaisi suosittua tetristä tai muita suosittuja pelejä silloin tällöin. Myös e-urheilusta tuttuja videopelejä löytyy niin tietokoneella pelaamiseen kuin älylaitteilla pelattaviksi.
Sosiaalinen media ja viestintä
Suomalaisten keskuudessa seuratuin kanava sosiaalisessa Facebook, joka ei varmaan yllätä, sillä se on käytetyin kanava myös maailmanlaajuisesti. Facebook on helppo tapa pitää yhteyttä toisin ihmisiin, jonka vuoksi se lukeutuu myös suosituimpien viestintäkanavien joukkoon. WhatsApp on kuitenkin suosituin viestintäpalvelu, ja kolmanneksi suosituin yhteisöpalvelu on Instagram. Kun näitä pyörittelee keskenään, ei varmaan yllätä että WhatsApp ja Instagram ovat Facebookin omistamia palveluja. Vaikka kaikki edellä mainitut alustat ovat jo “vanhoja” kuuluvat ne silti aina enenevissä määrin suomalaisten internetviihteen trendeihin. Lisäksi suurta suosiota varsinkin nuorten keskuudessa nauttivat TikTok ja Jodel sekä viestintäpalvelu Snapchat joiden myötä saamme uusia ihastuttavia ja joskus vihastuttavia trendejä liikkeelle. Lisäksi kuuntelemme mielellämme musiikkia, joten uskaltaisin väittää että musiikin suoratoistopalvelu Spotify tai Youtube Music löytyy lähes jokaiselta suomalaiselta.
Suomalaisten suosimia sosiaalisen median kanavia:
Yhteisöpalvelut: Facebook, Instagram, Twitter, LinkedIn
Viestintä: WhatsApp, Snapchat, Messenger, Jodel
Musiikki: Youtube, Spotify
Kuvien/ videoiden/ linkkien jakopalvelu: TikTok, Pinterest
Shoppailu
Shoppailu ja verkkokaupoissa asiointi on monelle suomalaiselle tapa rentoutua ja tietenkin helppo tapa saada sitä mitä haluaa. Shoppailu ei siis rajoitu omaan kotikuntaan, tai erikseen suunnittelulle lomamatkalle. Teemme mieluusti ostoksia ympäri maailmaa ja ulkomaisista verkkokaupoista Amazon ja eBay ovat paljon käytettyjä. Tähän päteekin erinomaisesti sanonta “miksi lähteä merta edemmäs kalaan” Vuonna 2022 suomalaiset tekivät verkkokauppaostoksia arviolta 5,8 miljardin euron edestä, joten shoppailu on iso osa meidän internetin viihdekäyttöä.
Suomalaisten suosituimmat verkkokaupat:
Zalando
Verkkokauppa.com
Gigantti
Amazon
Lisäksi tänä päivänä perinteiset ruokaostokset verkkokaupan kautta ovat monen kotitalouden pelastus ja erinomainen keksintö! Moni hyödyntää tässä vielä kotiinkuljetus palvelua joka hoituu kaupan puolesta tai esimerkiksi Woltin kautta, mutta moni kuitenkin hakee vielä tilaamansa tuotteet itse paikan päältä. Myös valmisruuan tilaus on pelkässä kasvusuunnassa, ja ruokaa tilataan ahkerasti niin kotiin kuin myös työpaikalle.
Suoratoisto / striimauspalvelut
Internet on myös iso osa suomalaisten tv:n katselua, perinteisten televisiokanavien sisältämien tv-ohjelmien lisäksi erilaisia sisältöjä voi katsoa internetin kautta monella eri tapaa.
operaattoreilta hankittu iptv-palvelu (Elisa Viihde, Telia / DNA TV)
kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut (Netflix, HBO Nordic, Amazon prime, Ruutu+)
tilausvideot ja videokirjastot (SF Anytime, operaattoreiden omat palvelut)
maksuttomat suoratoistopalvelut (Yle Areena, Ruutu ja mtv)
internetin videopalvelut (YouTube,)
Kaikilla ei edes nykyisin näy perinteinen antenni tai kaapeli verkossa toimiva tv, vaan käytössä on jokin tai useampi suoratoistopalvelu. Ja uskoisin että tämä tulee yleistymään monissa kotitalouksissa lähivuosien aikaan.
Maksullisista palveluista suosituimmat suomalaisten keskuudessa olivat vuonna 2022 Netflix, Elisa Viihde / Viaplay, HBO Max, Disney+, mtv:n maksulliset palvelut ja Ruutu+. Lisäksi moni maksullinen palvelu mahdollistaa sisällön lataamisen omalle laitteelle, jolloin haluamaansa ohjelmaa voi katsoa myös ilman toimivaa internet yhteyttä.
Podcastit, äänikirjat ja blogit
Tänä päivänä internet viihteen yksi isoin trenditekijä on varmasti Podcastien ja äänikirjojen kuuntelu eri kanavien kautta. Podcastien kuunteleminen on suosittua etenkin 25-45 vuotiaiden naisten keskuudessa. Podcastit ovat internetissä olevia ohjelman jaksoja, mutta ne voivat olla myös alkuperäisiä ääni- tai videotallenteita. Lisäksi podcasteihin lukeutuvat tallenteet televisio,- ja radio lähetyksistä, luennoista ja erilaisista esityksistä. Näitä kuunnellaan ja katsotaan niin viihteen kuin oppimisen tarpeeseen. Suomalaiset suosivat seuraavia alustoja poadcastien kuuntelussa:
Youtube
Spotify
Supla
Radioplay
Podme
Äänikirjat ovat myös yleistyneet erittäin kovaa vauhtia, ja niitä tarjoavat palvelut ovat hyvin käytettyjä kaikissa ikäryhmissä. Suosituimmat kirjallisuuslajit ovat selkeästi niin jännitys kuin salapoliisi dekkarit, elämäkerrat ja muistelmat. Mutta hyvin suosittuihin lajeihin kuuluvat niin ikään fantasia ja scifi. Suosittuja äänikirja palveluita ovat:
Storytel
Nextory
Bookbeat
Elisa kirja
Blogitekstit ovat nousseet myös suuren suosioon aivan viime vuosien aikana, niin luku kuin kirjoituspuolella. Tuntuu että blogin kirjoittaminen on yksi viime vuoden isoimmista trendeistä, sillä niitä ilmestyy enemmän kuin koskaan jaksaa lukea. Osa kirjoittaa huvikseen ja harrastusmielessä, kun osalle blogin kirjoittamisesta on tullut puhdasta työtä.
Viimeistään maailmaa hallinnut muutos vuodesta 2020 alkaen muutti omalta osaltaan internetin käyttämistä ja iäkkäämmätkin sukupolvet uskaltautuivat ja halusivat tutustua internetin toimintaan sekä sen tuomiin mahdollisuuksiin. Samalla tavalla pandemia vauhditti etätyön tuloa, ja edelleen erinomaiset internetyhteydet mahdollistavat aina enenevissä määrin työn teon muualla kuin toimistolla, ilman että tarvitsee fyysisesti olla työpaikalla.
Vaikka ihmiskunta on tehnyt töitä koko olemassaolon ajan, on se siis saanut aivan uuden merkityksen. Voit asua vaikka toisella puolella maailmaa, ja tehdä töitä toiselle puolelle maailmaa! Ei olisi ennen muinoin moinen onnistunut. Internet on tuonut muutoksen, joka koskee niin sosiaalista elämää, videopelejä kuin myös työskentelyä ja opiskelua.
Lisäksi yhä yleisempää on käyttää erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita internetin välityksellä. Voit esimerkiksi chattailla tai olla videoyhteydessä lääkärin tai hoitajan kanssa, eikä tarvitse soitella ja varailla aikoja, saatika miettiä kuinka pääsee paikan päälle.