Makuja maailmalta
Verkkokaupat

Voisi kuvitella että suomalaisten makuun sopii parhaiten yksinkertainen ja mieto makumaailma. Mausteita käytetään yleensä hyvin hillitysti ja perinteisen ruuan laittoon tarvitaan yleensä aikaa ja uuni.

Liikkuminen eri maiden rajojen yli on helppoa ja välimatkat ovat lyhentyneet lisääntyneiden lentoyhteyksien ansioista. Maailma on muuttunut yhdeksi, yhteiseksi paikaksi elää. Tämä on tuonut mukanaan myös ruokakulttuurien liikkumisen paikasta toiseen.

Suomeen on rantautunut uusia makuja ja ruoka-aineita, joista ei aiemmin ollut täällä edes tietoakaan. Vielä on pitkä matka siihen, kun makkara ja makaronilaatikko tullaan syrjäyttämään ja perinteinen ruokalista muodostuu vielä pitkälti meille tutusta arkiruoasta.

Muutosta on kuitenkin tapahtumassa ja pizzaperjantain tilalle yhä useammin valikoituu sushi, kiinalainen tai muu kansainvälinen ruoka.

Suomalaisten makumaailma pysynyt vakaana

Ruokatrendit vaihtelevat samaan tahtiin, kuin erilaiset markkinoilta löytyvät mainoslahjat. Oman yrityksen logolla varustettujen kynien rinnalle on tuotu ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja ja samantyylistä kehitystä on huomattavissa myös suomalaisten keittiössä.

Raaka-aineissa arvostetaan kotimaisuutta ja luomutuotantoa, joista valmistetaan helppoja ja tuttuja arkiruokia. Toistaiseksi kansainvälisistä ruuista suosituimpien ruokien listalle on onnistunut nousemaan vain pizza, lasagne ja tortillat.

Jokaisesta maasta löytyy oma ruokakulttuuri, johon on vaikuttanut eniten paikalliset raaka-aineet ja niiden saatavuus. Muutamia vuosikymmeniä sitten erilaisten makuelämysten pariin pääsi vain matkustamalla kyseiseen maahan. Nykyään erilaiset raaka-aineet ja tuotteet kulkeutuvat helposti maapallon toiselta puolelta toiselle.

Niinpä ne ovat löytäneet tiensä myös suomalaisten keittiöön ja ruokapöytään. Yhä useampi haluaa kokeilla ja maistaa erilaisia, eksoottisia ruokalajeja sekä kokeilla niiden valmistusta itse.

Lisäksi Suomen katukuvaan on ilmestynyt paljon kansainvälisiä ravintoloita ja ennakkoluulottomasti omalle lautaselle haetaan uusia tuttavuuksia. Tämä on erinomainen tapa avartaa omaa makumaailmaa.

Makuasioista ei voi kiistellä

Ruualla on erittäin tärkeä merkitys meidän elämässämme. Ensinnäkin se on elinehto, mutta toisekseen se on nautinto. Maailma on täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia makuelämyksiä ja mitä rohkeampi olet maistamaan uusia makuja, sitä todennäköisemmin tulet yllättymään mitä kaikkea suosikkiruokien listaan pääsee lopulta kertymään.

Muistikirjat painatuksella auttavat sinua tallettamaan parhaat kokeilemasi reseptit ja sinun tulee lisätä niihin ainakin nämä seuraavat herkut maailmalta:


  • Pintxo; espanjalainen suolainen pikkuherkku, jonka pohjana on vaalea patonki ja päältä löytyy esimerkiksi mereneläviä tai lihaa.

  • Curry laksa; malesialainen kermainen nuudelikeitto esimerkiksi katkaravulla, kanalla, tofulla, chilillä, mintulla tai limetillä maustettuna.

  • Sushi; japanilainen riisipyörykkä, joka on kääritty merilevään tai jonka päältä löytyy raakaa kalaa, kasviksia tai lihaa eri muodoissa.

  • Barbecue-lihat; nyhtöpossu, ribsit, makkarat ja naudan rintapalat osataan laittaa parhaiten maailmassa Teksasissa.

  • Papaijasalaatti; thaimaalainen annos muodostuu papaijasta, porkkanasta, pavuista ja pähkinöistä sekä on makumaailmaltaan yhtäaikaa hapan, suolainen, makea ja tulinen.

  • Smørrebrød; tanskalaiset päällystetyt voileivät ovat näyttäviä ja herkullisia. Täytteistä löytyy yleensä esimerkiksi paahtopaistia, suolakurkkua, sipulia, kananmunia, tilliä ja katkarapuja.

Lisää Verkkokaupat