SuomiArvostelut
    Lisäravinteet tukemaan hyviä elintapoja
    27-05-2021

    Lisäravinteet tukemaan hyviä elintapoja

    On tavoite painonhallinta, lihaskasvu, influenssan ehkäiseminen – apu voi löytyä lisäravinteista, esimerkiksi multivitamiineista. Ne tukevat terveellisiä elintapoja ja ruokavaliota.

    Lisäravinteet

    Lisäravinteista monet tuntevat vitamiinit. Usein se tutuin on vesiliukoinen C-vitamiini, joka vaikuttaa vastustuskykyyn ja vireyteen. Niiden lisäksi on kuitenkin olemassa esimerkiksi urheilussa ja kuntoilussa käytettäviä tuotteita, ja erilaisia hivenaineita, esimerkiksi rautaa tai sinkkiä. Raudalla voidaan esimerkiksi ehkäistä ja hoitaa anemiaa. Lisäravinteet voivat olla tabletteja, kapseleita, juomia, ja niin eteenpäin. Ne voivat auttaa painonpudotuksessa ja laihdutuksessa tai tukea urheilussa lihasmassan kasvua.

    Laihdutuksessa mielitekoja hillitsee proteiini, lihakseen energiaa sitoo kreatiini. Joskus lisäravinteita käytetään sairauksien ehkäisemiseksi ja puutostilojen hoitoon, sekä ehkäisemiseksi. Lisäravinteet kannattaa hankkia luotettavalta myyjältä ja tuotteisiin on syytä perehtyä kunnolla ennen käyttöä. Useamman tuotteen yhtäaikainen käyttö ei usein ole hyväksi, joten tarkkana kannattaa pysyä mitä lisäravinnetta käyttää ja kuinka paljon.

    Lisäravinteiden käyttökohteet

    Yksi yksittäinen lisäravinnetuote harvoin vaikuttaa edes epäsuorasti kaikkiin yleisimpiin käyttökohteisiin. Siksi markkinat ovat laajat, ja tuotteita löytyy erilaisiin tarpeisiin. Suosittuja lisäravinteiden käyttökohteita ovat painonhallinta, erilaisten sairauksien ja puutostilojen ehkäisy, terveydelliset syyt tai ongelmat, ja urheilusuorituksien ohella hyödyntäminen tai lihaskasvun lisääminen.

    Painonhallinnassa auttamaan

    Painonhallintaan on markkinoilla monia tuotteita, joista osa ei kuitenkaan ole turvallisia. Tähän tarkoitukseen lisäravinteita käytettäessä pitää olla tarkkana; usein uusimpiin villityksiin kannattaa suhtautua ainakin aluksi varauksella. Jo hyväksi havaittuja ja turvalliseksi todettuja lisäravinteita uskaltaa käyttää huoletta. Voit lukea muiden kokemuksista ja tuotteita myyvistä kaupoista sivustoltamme. Myös ulkomailta hankitut epäviralliset tuotteet ovat usein vaarallisia, siksi kannattaa käyttää kauppoja, eikä niin sanotusti ostaa mustasta pörssistä. Kannattaa pyrkiä noudattamaan maahantuontisäännöksiä jo pelkän turvallisuuden ja terveyden vuoksi, vaikka joskus saattaa syntyä ongelmia tullin kanssa, tämä esimerkiksi, jos tavara ei ole mitä luvataan.

    Yksi yleensä turvallisista painonpudotustuotteiden ryhmistä ovat proteiinituotteet; näitä on monessa eri muodossa; jauheena, patukkana, juomana, rahkana… Ne hillitsevät tehokkaasti näläntunnetta ollen samalla terveellisiä. Proteiinipatukka voi joskus korvata suklaapatukan. Kuitenkin liiallisessa proteiinituotteiden käytössä piilee myös riskejä, esim. munuaissairauden kehittyminen, mutta normaalimäärillä käyttö pitäisi olla terveellistä ja turvallista.

    Urheilusuorituksia tukemaan

    Urheilun ja kuntoilun ohessa voi käyttää jo edellä mainittua proteiinia. Sen lisäksi, että se hillitsee nälkää ja on täyttävä, se lisää lihasmassan kasvua. Proteiinihan on lihaksen rakennusaine. Proteiini tukee myös normaalia aineenvaihduntaa, joka on paljon liikkuvalle tärkeää.

    Myöskin kreatiinivalmisteet tukevat lihaskasvua, ne säilövät energiaa lihakseen. Kreatiinista voi olla hyötyä esimerkiksi voimailusuorituksissa. Tuote kannattaa useimmiten nauttia vasta liikuntasuoritteen jälkeen, eikä sillä saada välittömiä tuloksia heti aikaan. Monet ajattelevat kreatiinista olevan välitöntä apua ja vaikutusta, ja ottavat tuotetta ennen treeniä; tämä ei ole välttämättä paras tapa kreatiinin ollessa pitkävaikutteinen.

    Terveyttä kohentamaan

    Terveyden edistämiseen tai jonkin vitamiinin tai hivenaineen puutokseen voi käyttää vitamiini- tai hivenainevalmisteita. Monivitamiinit sisältävät useita eri vitamiineja, mutta jos kärsii jonkun tietyn hivenaineen (tai vitamiinin) puutteesta, on markkinoilla myös erikoisvalmisteita, jotka sisältävät vain yhtä tai muutamaa vitamiinia/hivenainetta.

    Kannattaa huomata sopivat annostukset ja eri tuotteet. Esimerkiksi useita eri monivitamiineja, tai monivitamiinia ja erikoistuotteita ei kannata käyttää yhtäaikaisesti, jos ne eivät ole yhteensopivia. Yhteensopimattomien tuotteiden yhteiskäyttö saattaa olla usein haitallista. Sama pätee, jos käyttää useampaa samantyyppistä valmistetta. Etenkin rasvaliukoisten vitamiinien saantisuosituksia kannattaa seurata tarkkaan. Niitä suosituksia ei kannata ylittää ilman ammattilaisen ohjeita, koska rasvaliukoiset A-, D-, E-, ja K-vitamiinit eivät poistu yhtä helpolla elimistöstä kuin vesiliukoiset vitamiinit ja ravinteet.

    Sairauksia ja puutetiloja ehkäisemään

    Monet syövät vitamiineja esimerkiksi ennen influenssakautta, tai sen aikana, jotta välttäisi, tai oikeammin sanoen, pienentäisi riskiä saada taudin. Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten lisäravinteita käytetään ehkäisemään sairauksia. Pitää kuitenkin huomioida, että vitamiinit voivat laskea todennäköisyyttä saada influenssa tai flunssa, mutta eivät kuitenkaan voi sitä mahdollisuutta kokonaan estää. Eikä kannata taaskaan ottaa liian suurta annosta… Toinen esimerkki on rautatablettien, nekin ovat lisäravinne, syöminen anemian ehkäisemiseksi. Kuitenkin on muistettava terveellisten elintapojen merkitys osana kokonaisuutta. Ne ovat tärkeä juttu ja lisäravinteet ovat lisänä.

    Erilaiset tuotemuodot

    Vitamiineja saa useimmiten tabletteina, mutta niitä on myös kapselimuodossa, sekä joskus nestemäisinä – tästä esimerkkinä kalanmaksaöljy vitamiineilla, jota mm. Möller valmistaa. Proteiinituotteet ovat jauheita, patukoita, rahkoja, ja niin eteenpäin – niitä löytyy monia erilaisia, joka makuun ja tarpeeseen.

    Neljä suosittua lisäravinnetta Suomessa

    Seuraavassa esitellään neljä eri lisäravinneluokkaa, jotka ovat yleisessä käytössä. Tämän lisäksi pureudutaan yhteen tai useampaan tuotemerkkiin syvemmin. Nämä ravintolisät seuraavassa, ovat monivitamiineja, D-vitamiini + Omega 3 tuote, proteiinilisiä, jotka auttavat lihasmassan lisäämisessä ja painonhallinnassa, sekä urheilussa, etenkin voimailussa käytetty kreatiini, joka sitoo energiaa lihakseen.

    Multivitamiini – monikäyttöinen tuote

    Multivitamiinit, eli monivitamiinit ovat suosittuja varsinkin flunssakausina, mutta niitä voi käyttää terveellisen ruokavalion ohessa vuoden ympärikin. Lapsille on omia vitamiinivalmisteita ja aikuisille on omansa. Niin kuin edellä todettu useampaa samoja vitamiineja sisältävää valmistetta, ei useinkaan kannata käyttää yhtäaikaisesti, ainakaan oma-aloitteisesti.

    Tunnettuja vitamiinien tuotemerkkejä ovat mm. Multivita, Multitabs, sekä Sana-sol, näitä on kaikkia melko laajasti saatavilla, ja jokaisella on useampia tuotteita, aikuisille tai lapsille, monivitamiineja tai yhden vitamiinin tuotteita. Multitabsilla, jonka valmistaa GSK on 3 in 1 tuote, jossa on vitamiineja, hivenaineita ja rasvahappoja yhdessä valmisteessa. Vitamiineja ja hivenaineita, sekä rasvahappojakin, käytettäessä on muistettava, että ne eivät korvaa monipuolista ruokavaliota ja terveellisiä elämäntapoja.

    D-vitamiini – Suomen olosuhteissa tarpeellinen

    D-vitamiini on Suomessa tarpeellinen, ja sitä lisätäänkin täällä esimerkiksi maitoon. Kyseistä vitamiinia ei siis täällä saa tarpeeksi, koska auringon säteet vaikuttavat sen muodostumiseen iholla, ja täällä pohjolassa ei näitä säteitä ole tarpeeksi. D-vitamiinitabletteja on markkinoilla paljon, esimerkiksi Möller Tupla -kapselit sisältävät D-vitamiinin lisäksi A-, ja E-vitamiineja, sekä omega-3 rasvahappoja.

    Nämä kaikki vitamiinit ovat rasvaliukoisia, joten olethan tarkka saantisuositusten kanssa. Kuitenkin Möllerin tabletit eivät sisällä yhtä paljon D-vitamiinia, kuin useimmat puhtaat D-vitamiinivalmisteet. Möller tarjoaa myös kalanmaksaöljyä, jossa on samoja aineita kuin edellä mainituissa vitamiinikapseleissa. Yleensä pakkauksissa on saantisuositukset prosentteina, joista saat tärkeää tietoa.

    Proteiini – lihasmassaa rakentamaan, ruokahalua hillitsemään

    Leaderin Whey Protein Natural proteiinijauhe on tuote, jota voit sekoittaa juomaan. Sitä voi nauttia treenin yhteydessä tai muutenkin, esimerkiksi liiallisen näläntunteen ehkäisemiseksi. Proteiini vie nälkää ja osallistuu tehokkaasti lihaksen rakentumiseen. Proteiini on lihakselle tärkeä rakennusaine.

    The Protein Bar Brownie proteiinipatukka Leaderilta korvaa satunnaisen suklaapatukan, ja on terveellinen vaihtoehto. Tämä tuote voi auttaa myös painonhallinnassa, siinä on oikean suklaan makua, mutta paljon vähemmän kaloreita, rasvaa ja epäterveellisiä komponentteja.

    Kuitenkin pitää muistaa, että kaikella kohtuutensa. Jos käyttää proteiinia liian paljon, siitä saattaa pahimmillaan seurata vakavia ongelmia, esimerkiksi munuaissairaus

    Kreatiini – urheiluun

    Star Nutritionin valmistama Kreatiinimonohydraatti auttaa energian varastoitumisessa lihakseen. Kreatiinimonohydraattia kutsutaan usein lyhyemmin kreatiiniksi, ja se on suosittua urheilijoiden keskuudessa. Siitä voi olla hyötyä esimerkiksi voimaharjoittelussa, tai muussa lyhytkestoisessa harjoituksessa. Kreatiini, josta on informatiivinen artikkeli Wikipediassa, on kehossa luonnostaan esiintyvä aine, mutta sitä tulee käyttää tarkoin ohjeiden ja suositusten mukaan

    Tuotteiden turvallisuus ja niihin liittyvä sääntely

    Kaikki tuotteet eivät ole turvallisia, ne voivat olla kopioita ja jopa sisältää terveydelle vaarallisia aineita. Ulkomailta ei yleensä kannata tuoda ravinnelisiä itsenäisesti ilman luotettavaa kauppaa, ellei sitten ole ehdottoman varma valmistajan tai tukkurin luotettavuudesta. Löydät sivustoltamme tietoja ravintolisien myyjistä. On oltava myös tarkka, vaikka tilaisikin luotettavasta lähteestä, että tuote määritellään myös Suomessa ravintolisäksi, että ei tule tullin kanssa ongelmia. Useimmat kaupat ottavat tämän huomioon, varsinkin ne, joiden markkina-aluetta Suomi on.

    Vaikka tuote vaikuttaisikin laadukkaalta, se ei ole välttämättä koko totuus. Esimerkiksi kreatiinissa saattaa olla joskus jäämiä dopingaineista, jotka voivat koitua dopingtesteissä käyvälle urheilijalle suureksi ongelmaksi. Jos haluaa varmistua tuotteen puhtaudesta, kannattaa silloin hankkia tuotteen laboratorioraportti. Tämä on kuitenkin vain yksi ääripää, joten kannattaa todellakin pysyä tarkkana, mitä lisäravinteita hankkii ja mistä. Siihen voit löytää apua sivustoltamme lukemalla arvosteluja tuotteista ja myyjistä.

    Lue ja tutustu – Kirjoita ja arvostele

    Löydät täältä meidän sivustoltamme arvosteluja eri ruokavalioista ja yrityksistä. Se voi auttaa sinua tiedonsaannissa lisäravinteista, yrityksistä tai kaupoista, jotka myyvät niitä. Jos olet itse asioinut jonkin yrityksen kanssa, joka mainitaan sivustolla, voit myös halutessasi jättää oman arvostelusi.

    Liittyvät