Suomalaissisustuksen ikonisimmat valaisimet

Suomalaissisustuksen ikonisimmat valaisimet

Lampuista on moneen. Ne eivät ainoastaan toimi tilan valaisijana, vaan luovat koko huoneen tunnelman. Valo myös luonnollisesti vetää puoleensa huomiomme, ja siksi oikein valittu kattovalaisin voi toimia jopa koko kodin kohokohtana.

Mitkä sitten ovat suomalaisen sisustusmuodin ikonisimmat valaisintyylit? Miten kohtuullista budjettia noudattava voi sisällyttää näitä juuri omaan kotiin? Tässä artikkelista löydät pikakelauksen kuluneen vuosikymmenen valaisintrendeistä ja niiden edullisemmista vastineista.

Alasvalot

Yksittäiset, kirkkaanvalkoiset LED-alasvalot ovat yleistyneet kylpylöiden ohella myös suomalaisissa olohuoneissa. Erityistä näissä valoissa on se, että vaikka ne eivät ulkonäöltään ole aivan yhtä silmiinpistäviä kuin tiettyyn muotoon suunnitellut kattovalaisimet, muuttavat ne silti yhdessä koko tilan ilmeen.

Puhtaanvalkoinen LED tuo aamuihin miellyttävää kirkkautta ilman, että himmeämmistä riippuvaloista tarvitsee luopua. Koska alasvaloja saa jo vain muutamalla satasella netistä useamman, ei pienen pintaremontin teko niillä edellytä paljoakaan pääomaa.

Investointina alasvalo on erittäin hyvä idea, sillä se avartaa ja nykyaikaistaa tilaa tehokkaasti. Oli sitten haussa vaihtelu tai asunnon kauppahinnan korotus, ei tämä kuluneen vuosikymmenen ikoni taatusti petä. Se on juuri sopivan huomaamaton, mahdollistaen katosta riippuvan valaisimen toiminnan tilan kiintopisteenä.

Edison-riippuvalot

Vanhoja hehkulamppuja matkivat, oranssinkeltaiset riippuvalaisimet ovat yleistyneet trendiravintoloiden ohella myös suomalaisissa keittiössä. Usein niitä nähdään etenkin moderneissa uudiskohteissa.

Aivan kaikkien silmää pelkkä hehkulamppu ei miellytä, sillä se voi näyttää hieman karulta. Ratkaisuksi tähän lampun päälle on saatettu laittaa ohut, verkkomainen, erikoisemman muotoinen kupu. Irrotettavalla ”kehikolla” lampputyyliä voi vaihdella oman mielen mukaan.

Erityisen imarteleva edison-valaisin on mustat kaapit omaavassa keittiössä. Näitä hehkulamppuja saattaa maailmalla bongata myös tehdasmaista tyyliä harmain betoniseinin ja katon putkistoin noudattavista loft-asunnoista, mutta Suomessa tämä sisustustyyli on yhä harvinainen.

Gubi Tynell 1965

Suomalaiskoteihin paluuta viime vuosina ovat tehneet Paavo Tynellin ikoniset 1965-kattovalaisimet. Erityisen suosittu näistä on klassinen, jokaisen sisustukseen sopiva musta. Särmää tuo toki myös tummanpunainen tai kulta. Moniin muihin suomidesignin klassikoihin verrattuna valaisin on kukkarolle varsin hellä; sen voi ostaa uutena noin 500 euron hintaan.

Koska monelle hintalappu on yhä liian suuri, ovat monet sisustus- ja valaistusliikkeet painottaneet valikoimissaan edullisimpia, muodoltaan tätä klassikkoa mukailevia vaihtoehtoja. Jos siis suoraan design-klassikoihin siirtyminen tuntuu liian suurelta harppaukselta, voi lamppuja ostaa verkosta.

Valonauha

Niin sanotussa skandisisustuksessa suosittu valonauha on tullut entistä suositummaksi uusiokodeissa ja kodin pintaremonteissa. Esimerkiksi Philips Hue -tuotesarjaan kuuluvalla liukuvärivalonauhalla television tauksen voi saada vaihtamaan väriä ruudun mukana.

Valonauhalla modernia uutuuden tuntua saa aikaiseksi myös keittiön tasojen, olohuoneen katon listojen taikka makuuhuoneen sängyn alle. Älyvalaistuksella myös arjesta tulee mieleisempää, sillä kaikki valot voi sammuttaa vaikkapa omalta älypuhelimelta jo sänkyyn istahdettua.

Micro Tolomeo -pöytävalaisin

Olemme varmasti kaikki jossain vaiheessa elämäämme törmänneet työpöytien kauhistukseen - tuohon punaisen nappulan omaavaan, valkoisesta muovista tehtyyn loisteputkilamppuun. Koska sisustuksessa ja yleisessä elossa on alkanut korostumaan ilmastotietoisuus, on laadulla nyt väliä.

Muovisten, heiveröisten säädösten sijan ovat vieneet alumiinista tai muusta metallista tehdyt design-valaisimet. Etätyöskentelyn yleistyessä huomio on alkanut kiinnittyä myös oman työpöydän tilaan, ja siksi lampuksi valitaan nyt laatua.

Erityisen suosittuja ovat Artemide Micro Tolomeo -valaisimet ja sen edullisemmat variantit. Metallin tai mustan värinen, kuvullinen pöytävalaisin on kaunis, ajaton ja mihin tahansa sisustukseen soveltuva. Työpöydälle ne tuovat ammattimaisuuden ja suoraviivaisuuden tuntua, jolla parhaillaan on positiivinen vaikutus myös etätyön mielekkyyteen.

Eero Aarnion valaisinklassikot

Aina valaistuksen ei tarvitse olla käytännöllistä, vaan se voi myös toimia taiteen keinoin. Niin suomalaisista sisustus- kuin valaistusliikkeistäkin on jo vuosikausien ajan saattanut bongata erilaisia sisustusarkkitehti Eero Aarnion luomuksia.

Nämä uusien design-lukaalien klassikot eivät aina ole hinnaltaan täysin tavan duunarinkaan tavoittamattomissa. Mikäli suurimmalle Tupla Kupla -lampulle ei löydy tilaa saati rahaa, voi modernia tyyliä saada esimerkiksi puisella Haiku-valaisimella, jonka hinta liikkuu noin neljässäsadassa eurossa.

Monet suunnittelijan valaisimista ovat ennemmin taidetta, kuin varsinaisia lamppuja niiden perinteisessä merkityksessä. Esimerkkinä tästä voidaan pitää Bottle of Light- ja Flamingo -valaisimia, jotka ovat yksinään varsin himmeitä. Niitä voi siis käyttää avarissa tiloissa miellyttävänä sisustuselementtinä, mutta varsinaiseen valaistukseen niistä ei ole.

Lisää