Isänpäivä tuottaa monelle päänvaivaa – mikä sopii lahjaksi miehelle?

Isänpäivä tuottaa monelle päänvaivaa – mikä sopii lahjaksi miehelle?

Vaikka tasa-arvossa on edetty jo pitkälle, ajattelevat naiset ja miehet yhä monin tavoin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Erot vaikuttavat niin kiinnostuksen kohteisiin kuin myös tapoihin, joilla pyrimme kommunikoimaan. Ei ole vaikeaa nähdä, miten tästä voisi koitua ongelmia elämälle tärkeiden juhlapyhien suunnittelussa.

”En tarvitse mitään”

Nämä sanat kuullaan monessa kodissa jouluja ja syntymäpäiviä ennen.

Monen miehen maskuliinisuuteen kuuluu tärkeänä osana tunne siitä, että mies hoivaa naista ja tuo parisuhteeseen enemmän materiaa, kuin suhteen nainen. Mies usein siksi välttää suoraan asioiden pyytämistä, mutta tämä ei tarkoita sitä, etteikö hän hoivaa ja lahjoja haluaisi.

Aikuisenkin miehen sisällä asustaa yhä se pieni poika, joka ikävöi äitinsä hoivaa ja turvaa. Maailma vaatii miehiltä paljon, ja tasa-arvosta keskustellessa miesten kokemiin hankaluuksiin on alettu suhtautua kuin turhana rasitteena.

Jos siis miehet jo ennen kokivat hankalaksi omien tunteidensa ja halujensa ilmaisun, on tämä vain hankaloitunut viime vuosikymmenten aikana.

Ajattele asiaa miehen silmin

Yksi yleisimmistä virheistä on lahjan ostaminen sen perusteella, mistä itse pitäisi. Moni suomalainen ujo mies joutuukin harmistumaan, kun kumppani antaa hänelle lahjaksi kortin eroottisille tanssitunneille tai viininmaisteluun.

Vaikka kaikki miehet (tai naiset) eivät tietenkään ole identtisiä, edellyttää konkreettisten lahjaneuvojen anto tiettyä yleistämistä.

Suomalainen mies on yleisesti vaisu ja käytännöllinen. Vaimon pyrkimys saada hänet luomaan Kauniissa ja Rohkeissa nähtyjä yltiöromanttisia hetkiä saa tämän olon vain tukalaksi. Vaikka mies myöntää tunteensa vain aniharvoin, on hän aivan yhtä epävarma itsestään, kuin nainenkin.

Siispä pelkona on se, ettei hän vertaudu Brad Pittin tai toisen Hollywoodin A-julkkiksen suoritukseen romanttisessa hetkessä.

Käytännöllisyys kunniaan

Mitä mies sitten toivoo, jos ei kiilloteltua romantiikkaa? Monen vastaus tähän olisi käytännöllisyys, vaikkei mies usein tätä osaakaan sanoa.

Käytännöllinen lahja toki kytkeytyy vahvasti siihen, mistä mies itse on kiinnostunut. Jos siis mies pitää metsässä vaeltelusta ja luonnosta, saattaa tämä toivoa laadukasta, luonnon olosuhteita kestävää kenkäparia. Onkimisesta pitävä puolestaan pitäisi vieheistä. Autoilusta kiinnostunutta voisi ilahduttaa laadukas kojelaudan kamera, josta kelailla peuran tai hullujen autoilijoiden ilmenemiä.

Usea nainen toki tuntee tämän mieltymyksen käytännöllisyyteen, mutta vie sen liian pitkälle. Sukkapari ja deodorantti osoittavat laiskuutta. Vaikka mies pitää käytännöllisyydestä, arvostaa hänkin laatua ja sitä, että lahja on todella hankittu ajatuksella.

Läheisyys on välttämättömyys – ei ylellisyys

Seksi ja halailu ovat säännöllinen osa tervettä suhdetta. Se, että nainen suostuu näihin vain juhlapyhinä, saa miehen tuntemaan olonsa epähalutuksi ja likaiseksi.

Suurin osa miehistä näkee seksin tärkeänä läheisyyden ja rakkauden välittäjänä. Samoin, kun nainen arvostaa miehen panosta kotitöissä tai taloudellisessa vakaudessa, arvostaa mies naisen kykyä antautua tälle fyysisesti.

Älä siis tee tästä läheisyydestä harvinaista ”palkkiota”. Viettelevä alusasu on mukava lisä kahden keskeiseen joulunviettoonne, mutta sen ei tulisi olla ainut miehelle antamasi lahja.

Älä pyri täydellisyyteen

Juhlat – ja etenkin joulu – ovat monelle stressaavaa aikaa. Yhteisestä ajanvietosta pyritään tekemään täydellistä, ja joka ikinen nurkka täytyy tulla pyyhityksi pölyistä ja matot tampattua.

Stressi heijastuu myös suhteeseen. Mies on usein iloinen silloin, kun tämän kumppani on iloinen – tämä kun saa hänet kokemaan olonsa onnistuneeksi ja tärkeäksi. Siksi liika nyrpistely ja kiirehdintä juhlapäivänä kannattaisi asettaa sivuun, ja pyrkiä vain olemaan itsekin iloinen.

Rauhoittumisesta ja miellyttävyydestä nautit myös sinä itse. Jos siis autotallin lamppu on jäänyt jälleen vaihtamatta tai työkalut jääneet levälleen, anna niiden olla tämän yhden päivän ajan. Siistiä ehtii kyllä myöhemminkin.

Lisää