Onko kansalaisia ohjattava totaalikielloilla vai lempeästi tuupaten?

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pyrkii ohjaamaan kansalaisia tekemään itselleen ja yhteiskunnalle parempia valintoja. Valtion keinoja kansalaisten ohjaamiseen ovat koulutus, erilaiset kannustimet ja kiellot.

Tässä artikkelissa pohditaan sitä, voitaisiinko kansalaisia ohjata kestävämpiin valintoihin muutenkin kuin koulutuksen, kannustimien ja kieltojen kautta.

Totaalikiellot aiheuttavat vastustusta

Totaalikiellot kääntyvät usein itseään vastaan. Jonkin asian kieltäminen lailla voi tuntua kansalaisten oikeuksien rajoittamiselta, ja sitä aletaan yleisesti vastustaa (ja kiertää).

Jo kieltojen harkitseminen voi lisätä kapinahenkeä. Esimerkiksi hallituksen puheet ulkomaisilla rahapelisivustoilla pelaamisen kieltämisestä on saanut Viron lisenssin kasinot entistä suurempaan suosioon suomalaisten keskuudessa. Kun päättäjät vasta miettivät sitä, miten rahansiirrot näille sivustoille voitaisiin estää, oli peliharrastajilla valmiina jo monta keinoa mahdollisten maksublokkien kiertämiseksi.

Loppujen lopuksi arpajaislain uudistaminen johti siihen, ettei mitään totaalikieltoja asetettu. Suomalaiset saavat edelleen pelata missä tahtovat, ja onpa Veikkaus väläytellyt monopoliasemansa purkamismahdollisuuttakin.

Alkoholijuomia koskenut kieltolakikaan (voimassa Suomessa vuosina 1919–1932) ei toiminut odotetusti. Suomalaiset eivät raitistuneet vain sen takia, että laki kielsi alkoholin myynnin ja valmistamisen,Tätä artikkelia kirjoittaessa päättäjät pohtivat uutta korkokattoa lainoille. Vakuudettomien lainojen tarjoamista ei siis ole tarkoitus kieltää vaan ainoastaan rajoittaa.

Lakimuutos voisi kuitenkin käytännössä estää monia kuluttajia saamasta rahoitusta hankkeilleen. Aiemmatkin korkokatot ovat heikentäneet pienituloisten mahdollisuuksia saada lainaa, koska korkeamman riskin lainojen myöntämisestä on tullut vähemmän kannattavaa.

Korkokattojen vastustajien mielestä keinotekoiset korkokatot ovat turhaa holhoamista, millä ei välttämättä saavuteta haluttua lopputulosta. Uhkakuvina ovat maksuhäiriöiden lisääntyminen ja epävirallisten lainamarkkinoiden suosion kasvaminen.

Oikeaan suuntaan koulutuksen ja kannustimien avulla

Valtio voi ohjata kansalaistensa valintoja myös koulutuspoliittisella päätöksenteolla. Paikalliset opetussuunnitelmat laaditaan Opetushallituksen antamien valtakunnallisten määräysten perusteella. Esimerkiksi ruokavalioon ja terveyteen keskittyvä terveystieto on pakollinen oppiaine yläasteella. Suomen koulutusjärjestelmään kuuluu myös vapaa sivistystyö, kuten kansalaisopistot, kansanopistot, kesäyliopistot ja liikunnan koulutuskeskukset. Ne saavat rahoitusta valtiolta, ja valtio asettaa vapaalle sivistystyölle tavoitteita (kuten seniorikansalaisten digiosaamisen lisääminen)

Täysi-ikäisten kansalaisten valintoihin voidaan vaikuttaa myös rahallisilla kannustimilla. Esimerkkejä tästä ovat polttoainevero, makeisvero, ylinopeussakko, romutuspalkkio ja sähköauton hankintatuki. Koulutus ja erilaiset taloudelliset kannustimet otetaan usein totaalikieltoja paremmin vastaan.

Tuuppaus on hienovaraisin vaihtoehto

Erityisasiantuntija Markus Kanerva Valtioneuvoston kansliasta kirjoittaa Takuusäätiön verkkojulkaisussa tuuppausfilosofiasta. Julkaisussa pohditaan toimintatapoja nuorten ennakoivaan talousohjaukseen ja -neuvontaan.

Kouluissa käsitellään kyllä jonkin verran taloudenhallintaa, mutta nuorten ylivelkaantumisesta päätellen koulutusta ei ole tarpeeksi tai se ei yksin riitä. Jos kiellot ja kannustimet ovat syystä tai toisesta poissa laskuista, kansalaisia voidaan niin sanotusti tuupata eteenpäin.

Tuuppaus eli nudging on hienovarainen tapa ohjata ihmisiä oikeana pidettyyn suuntaan. Lähestymistavan ovat muotoilleet taloustieteilijä Richard Thaler ja oikeustieteilijä Cass Sunstein. Tuuppaus on Thalerin ja Sunsteinin mukaan toimenpide, jolla saadaan ihminen toimimaan ennakoitavalla tavalla, mutta ihmisellä on edelleen oltava mahdollisuus toimia toisin niin halutessaan. Tuuppauksen onnistumisen kannalta on olennaista tietää, miksi ihminen valitsee “väärin”. Tietoa käytetään vain tuuppaustoimenpiteen suunnitteluun. Ihmisen motiiveja, asenteita tai arvoja ei pyritä muuttamaan.Tuuppauksessa tai “tönäisyssä” on kyse valintaan liittyvän kontekstin muuttamisessa. Toisin sanoen: toivotuista vaihtoehdoista tehdään jotenkin näkyvämpiä, houkuttelevampia tai helpompia.

Mitä tuuppaus tarkoittaa käytännössä?

Tuuppauksessa kyse voi olla vaikkapa siitä, että terveelliset ateriavaihtoehdot asetetaan lounasravintolassa näkyvämmin esille kuin epäterveelliset. Henkilö voi edelleen valita toisin ja ottaa lautaselleen niitä epäterveellisiä vaihtoehtoja.

Mainostajat ovat hyödyntäneet käyttäytymistaloustieteestä ammentavaa tuuppausfilosofiaa jo pitkään, mutta se ei ole kuulunut valtiovallan perinteiseen keinovalikoimaan.Viime vuosien aikana tuuppausta on kuitenkin alettu käyttää tehokkaasti hyödyksi erityisesti anglosaksisten maiden julkishallinnoissa.Kanerva ottaa tuuppaamisesta esimerkiksi Suomeen viime aikoina ilmestyneet digitaaliset nopeusnäytöt, joissa näkyy pelkän ajonopeuden lisäksi myös välitöntä palautetta antava naama.

Mikäli ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti, naamalla on iloinen ilme ja vihreä väri. Selvää ylinopeutta ajavaa näytön naama tuijottaa vihaisesti, ja värikin on punainen. Jos nopeutta olisi syytä hieman laskea, naama on keltainen ja totinen. Naaman ilme ehtii vielä muuttua, jos autoilija reagoi nopeasti ja höllentää kaasujalkaa. Nopeusrajoitusten noudattaminen parantaa liikenneturvallisuutta, ja autoilija saa välittömän palkkion hymyn muodossa. Autoilija on juuri tehnyt yhteiskunnan kannalta paremman valinnan laskemalla tilannenopeutta!

Hymyilevän ihmisen näkeminen saa muuten tutkitusti aikaan mielihyvää. Mahdollisesti voimme ehdollistua saamaan mielihyvää myös digitaalisen nopeusnäytön hymystä (sen lisäksi, että hymy kertoo oikeasta valinnasta yksilön ja yhteiskunnan kannalta).

Yhteenveto

Hyvinvointiyhteiskunnassa kansalaisilla on laajat sosiaaliset, sivistykselliset ja taloudelliset oikeudet sekä pääsy julkisin verovaroin rahoitettujen palvelujen piiriin. Hyvinvointivaltion sijaan lienee parempi puhua hyvinvointiyhteiskunnasta, koska kolmannella sektorilla on merkittävä rooli kansalaisten hyvinvoinnin varmistamisessa.

Hyvinvointiyhteiskunnassa hyvinvoinnin säilyminen pyritään turvaamaan heikentämällä hyvinvoinnin kannalta ongelmallisten asioiden vaikutusvaltaa. Hyvinvointiyhteiskunnassa esimerkiksi ylivelkaantuminen, rahapelaaminen tai liikenneturvallisuuden vaarantaminen ylinopeutta ajamalla eivät ole pelkästään yksilön omia valintoja.

Niillä voidaan katsoa olevan laajempaakin sosiaalista ja taloudellista vaikutusta, ja siksi hyvinvointiyhteiskunta haluaa puuttua näihin asioihin.

Esimerkiksi rahapelaamista voidaan yrittää hillitä totaalikielloilla, taloudellisilla kannustimilla, valistuksella tai “tuuppaamalla” kansalaisia oikeaan suuntaan. Tuuppaus voisi tässä yhteydessä tarkoittaa vaikkapa vaihtoehtoisten ajanviettotapojen houkuttelevuuden lisäämistä. Tuuppaaminen voi olla valistamista, kieltämistä ja jopa rahallisten kannustimen asettamista tehokkaampaa. Tuuppaustoimenpide kuitenkaan ei toimi, jos tuupattava haluaa toimia toisin, ja se mahdollisuus hänelle on tuuppausfilosofian mukaisesti suotava.