Askartele lahja rakkaimmallesi ystävänpäivänä

Askartele lahja rakkaimmallesi ystävänpäivänä
Muut Yritykset

Vaikka lahjojen ostaminen uutena on nykyään yhä suositumpaa, mikään ei voita itse askarreltua lahjaa. Itse tehdyssä lahjassa yhdistyvät sekä luovuus että originaalisuus, jota lahjan vastaanottaja takuulla arvostaa. Ystävänpäivän lähestyessä voisikin harkita lahjan askartelemista tai vähintäänkin tuunaamista itse, oli vastaanottaja sitten rakas ystävä tai puoliso. Tässä on muutama helppo vinkki uniikin lahjan askartelemiseen.

Miksi itsetehty lahja on paras lahja?

Vaikka itsetehty lahja ei välttämättä ole aina yhtä laadukas ja tyylikäs kuin kaupasta ostettu, siinä on kuitenkin enemmän persoonaa ja luovuutta. Lisäksi askarteluun ei tarvitse käyttää yhtä paljon rahaa kuin uuden lahjan ostamiseen, joten kyseessä on myös taloudellisesti todella kannattava vaihtoehto.

Kun saa lahjaksi itsetehdyn lahjan, tietää, että lahjan antaja on käyttänyt sen askartelemiseen aikaa. Se viestii hänelle, että hänestä välitetään, sillä lahja ei ole viime hetkellä kaupasta ostettu. Askarreltu lahja on sekä uniikki että yksilöllinen, josta varmasti jokainen lahjansaaja on iloinen. Hanki ideoita luovaan toimintaan täältä, mikäli harkitset askartelevasi ystävänpäivälahjan itse.

Ota lahjan saajan persoonallisuus ja harrastukset huomioon

Kun miettii, millaisen lahjan voisi ystävälleen tai rakkaalleen antaa, on tietenkin tärkeää ottaa saajan persoonallisuus huomioon. Esimerkiksi hyvin käytännölliselle ihmiselle ei tietenkään kannata antaa lahjaksi turhaa koristetta kotiin, vaan miettiä jotain hyödyllisempää. Toisaalta joku toinen voisi ilahtua uniikista kodinkoristeesta, joka muistuttaa häntä rakkaasta ihmisestä.

Lahjaideaa voi miettiä myös lahjan saajan harrastuksen kautta. Esimerkiksi musiikin ystävä voisi ilahtua hauskasta tuunatusta ukulelesta tai kuulokkeista, kun taas sytykesipsit ovat hyvä lahja retkeilijälle. Urheilijalle taas voisi antaa itse tehdyt hienhajua peittävät tuoksupallerot, jotka laitetaan urheilukenkien sisälle.

On siis tärkeää miettiä, mistä lahjan saaja voisi tulla oikein iloiseksi ja mikä juuri hänelle tärkeää. Ystävänpäivänä vaalitaan ystävyyttä ja rakkautta. Se, että tuntee lahjan saajan hyvin, on merkki siitä, että välittää. Anna siis luovuutesi loistaa.

Neulo lahjaksi hauska pipo, sukat tai kaulahuivi

Kylmässä Pohjoismaassa asustelevat rakastavat lämpimiä vaatteita, joten luovuuden puutteessa ei ole hassumpi idea neuloa lahjaksi jotakin. Tämä lahjaidea ei kuitenkaan sovi kaikille, sillä käsityöt eivät ole ihan kaikkien heiniä, vaikka neulominen onkin helppoa. Netistä löytyy useita yksinkertaisia ohjeita, joiden pohjalta pystyy luomaan uniikin ja lämpimän lahjan.

Jos päättää tehdä lahjan neulomalla, pitää kotoa kuitenkin löytyä sopivat neulomispuikot. Puikkojen paksuus valitaan langan paksuuden mukaan. Langan väri kannattaa valita lahjan saajan lempivärin mukaan ja kokonaan villainen tai puolivillainen lanka on aina paras valinta. Varaa lahjan tekemiseen myös tarpeeksi aikaa, sillä varsinkin aloittelijana siihen saattaa kulua enemmän tunteja.

Tuunaa uniikkeja ja tyylikkäitä kodin koristeita

Mikäli lahjan saaja on todellinen kotihiiri, voivat kodin koristeet olla hyvä lahja. Näin voi tuoda kotiin tunnelmaa ja samalla ilahduttaa itselle rakasta ihmistä. Itsetehtyjä kodin koristeita voivat olla esimerkiksi DIY kynttilät, taulut, kukkaruukut ja lamput. Ei ole myöskään hassumpi idea ommella koristekuvioita tyynyihin ja peittoihin.

Luo pieni leikekirja ystävästäsi tai puolisostasi

Jos haluat todella yllättää ystävääsi tai puolisoasi, on aina hyvä idea luoda heille yksilöllinen leikekirja. Tähän leikekirjaan voi kerätä kuvia teidän ystävyytenne tai parisuhteenne varrelta. Lisäksi mukaan pitää tietenkin liittää hauskoja kuvia aikakausilehdistä ja sanomalehdistä. Halutessaan hienoja leikekuvia ja kirjaimia pystyy myös ostamaan askartelukaupoista.

Erilaisten kuvien lisäksi leikekirjaan pitää tietysti liittää myös pieniä tekstinpätkiä tai runoja. Voit esimerkiksi kuvailla lahjan saajaa ihmisenä ja kirjoittaa, miten paljon hänestä välität. Leikekirjan kuvien viereen voi kirjoittaa yksityiskohtia muistoista ja tärkeistä hetkistä.

Anna lahjaksi aikaasi hauskojen kuponkien muodossa

Jos lahjan saaja on henkilö, joka ei niinkään välitä materialistisista lahjoista, voit aivan hyvin antaa myös aikaasi lahjaksi. Yksi hyvä idea on esimerkiksi askarrella paperista kuponkeja, joihin kirjoitetaan sopivia ajanviettotapoja. Tämä voi olla esimerkiksi elokuvailta, metsäretki tai yksinkertaisesti vapaapäivä kahdestaan lahjan saajan kanssa. Kupongeille voi asettaa esimerkiksi sellaisen ehdon, että niiden on toteuduttava yhden viikon sisällä.

Kuponkeihin voi kirjoittaa myös erilaisia palveluita, kuten kotitöitä tai hierontaa. Tämä voi olla oivallinen lahja puolisolle, jonka elämä on hyvin stressaavaa. Tällä tavoin voit ainakin hieman helpottaa hänen stressiään ja samalla viestit, että välität hänestä. Se, että esimerkiksi siivoaa asunnon puolisonsa sijasta, keventää taakkaa hänen hartioillaan huomattavasti.

Käytä luovuuttasi hienon kortin tai kuvakollaasin askartelussa

Jos haluaa luoda klassisen, mutta toisaalta uniikin lahjan, voi askarrella kortin tai pienen kuvakollaasin. Ystävänpäiväkortin askarteleminen ei vaadi paljoa, vaan tarvitset sitä varten vain paperia, sakset, kyniä, tarroja sekä koristeita. Halutessaan korttiin voi jopa piirtää ja maalata kuvan, mikäli on taiteellisesti lahjakas. Muussa tapauksessa myös leikkaa-liimaa-taktiikka on ihan kelpo vaihtoehto. Hauska kuva- ja sanakollaasi luonnistuu esimerkiksi aikakausi- sekä sanomalehdistä leikatuista sanoista, lauseista ja kuvista.

Itsetehty lahja ilahduttaa aina

Itsetehty lähes on lähes aina parempi vaihtoehto kuin kaupasta ostettu, sillä kyseessä on huomattavasti yksilöllisempi sekä kiinnostavampi lahjaidea.

Lisää Muut Yritykset