SuomiArvostelut

    Arvostelut Pohjoisen Laina

    Raha ei ehkä ole tie onneen, mutta elämä on todella onnetonta, kun siitä on puute. Nyky-yhteiskunnassa jo vain ihmissuhteiden ylläpito edellyttää, että henkilöllä on varaa internet-yhteyteen ja älypuhelimeen. Kun raha yllättäen loppuu, eivät suosituimmatkaan sanonnat helpota oloa suuntaan tai toiseen.
    Näissä tilanteissa kuluttajan stressiä helpottavat erilaiset lainavertailupalvelut, joihin lukeutuu myös suomalainen Pohjoisen Laina. Millaisia lainoja sen kautta voi löytää? Ovatko sen vertailemat pankit ja rahoituslaitokset luotettavia? Miten suuria ovat lainojen todelliset vuosikorot? Vastauksia näihin ja moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin saat asiakkaiden itsensä jättämistä arvosteluista.

    Tietoa Pohjoisen Laina -yrityksestä

    Pohjoisen Laina on yksi Oy Salus Group Ab:n lainanvälityspalveluita markkinoivista sivuista. Salus Group on vuonna 2016 perustettu rahoitus- ja luottotoimintaan keskittyvä osakeyhtiö, jonka kotipaikaksi on merkitty Helsinki. Yhtiön toimitusjohtajan virkaa kantaa Ivan Milovan Lazarevic.
    Yrityksen tilikauden tulos oli vuonna 2019 noin 1,3 miljoonaa euroa. Työntekijöiden määrä oli samaisena vuonna 16 henkilöä – 60 prosenttia enemmän, kuin edeltävänä vuonna. Nettotulos kasvoi edellisvuoteen verrattuna 300 tuhannella eurolla.

    Pohjoisen Laina palvelutarjonta

    Lainojen haku Pohjoisen Lainan kautta alkaa etusivun vasemmalle puolelle sijoitetulla lainalaskurilla. Sen ansiosta lainanoton kustannuksia voi arvioida jo ennen itse hakuprosessin aloittamista. Summan voi valita 2 000 ja 60 000 euron väliltä jopa 15 vuoden takaisinmaksuajalla.
    Hakuehdot valittuaan asiakas näkee arvioidun kuukausisumman sekä esimerkit muista lainakuluista, kuten nimelliskorosta, todellisesta vuosikorosta sekä avausmaksusta – kaikki lainasummaan suhteutettuna. Nämä eivät kuitenkaan välttämättä vastaa pankkien lopullisia tarjouksia. Jos saatavilla olevat lainaominaisuudet silti vaikuttavat omiin tarpeisiin sopivilta, voi asiakas edetä itse hakulomakkeen täyttöön ”Hae Nyt”-laatikkoa painamalla.
    Tätä ennen sivustolla vierailevan on vielä annettava oma sähköpostiosoite ja puhelinnumero sekä hyväksyttävä yhteydenotot niin sähköpostitse kuin tekstiviesteilläkin, jotta palvelu saa tuotua tälle keräämänsä lainatarjoukset. Tarjousten tilaaminen on ilmaista eikä sido asiakasta lainanottoon.
    Pohjoisen Lainan käyttöä harkitsevan kannattaa huomioida jo etukäteen, että seuraavissa vaiheissa tältä tullaan kysymään paljon yksityisempiä ja tarkempia tietoja. Lainanhaku edellyttää muun muassa henkilötunnuksen, työsuhteen muodon, brutto- ja nettotulojen, sivilisäädyn, koulutuksen sekä kansalaisuuden kertomista.
    Jos lainaa hakee sivustolla vierailevan ohella myös toinen henkilö, voi ehdotusten osuvuutta parantaa kertomalla tästä hakemusta tehdessä. Tällöin myös rinnakkaishakijan tarkemmat tiedot on oltava saatavilla ja annettava lomakkeen niitä pyytäessä. Vaihtoehtojen sopivuutta parantaa myös se, jos lainoja yhdistävä antaa aikeet ilmi hakemuksessa.
    Lainanhaku sivuston kautta edellyttää tiettyjen kriteereiden täyttymistä. Hakijan on oltava yli 20-vuotias, maksuhäiriömerkitön sekä saatava säännöllisiä palkka- tai eläketuloja. Aiemmat velat, myös luottokorttivelat, on tärkeää ilmoittaa hakemuksessa huolellisesti, sillä nämä huomioidaan hakijan maksukykyä sekä mahdollisia korkoja arvioidessa. Vaatimukset kuitenkin vaihtelevat pankkien välillä, ja niistä jotkin saattavat edellyttää tietyille lainoilleen jopa 25 vuoden ikää.
    Varmista muutoinkin, että kaikki vaadittavat kohdat hakemuksessa on täytetty oikein. Hakemusta ei nimittäin voi muuttaa lähettämisen jälkeen, eivätkä pankit ota uutta hakemusta vastaan kuukauden sisällä edellisestä. Pohjoisen Lainalle hakemuksessa annettuja tietoja luovutetaan eri tahoille, ja näistä sekä omista oikeuksista saa lisätietoa sivuston alaosasta löytyvästä tietosuojaselosteesta.

    Valitukset, kiitokset ja vinkit Pohjoisen Lainan toimintaan liittyen

    Vertasitko eri lainavaihtoehtoja Pohjoisen Lainan kautta? Vaikket olisikaan löytänyt sen vertaamista lainatarjouksista juuri itsellesi sopivaa lainaa, on kokemuksesi silti arvokas. Ehkä et päässyt vertailemaan pankkeja tai rahoituslaitoksia lainkaan? Toisinaan lainanvälittäjät eivät muista kommunikoida hylkäyksen syitä asiakkailleen onnistuneesti, mikä puolestaan aiheuttaa turhautumisen ja epävarmuuden tunteita.
    Hyvän asiakaspalvelua tarjoavien yritysten suosioon voit vaikuttaa itse jakamalla oman kokemuksesi. Saa siis oma äänesi kuuluviin jättämällä arvostelusi jo tänään!

    Pohjoisen Laina
    Arvostelut, valitukset ja asiakaskokemukset (0)

    10
    100% Ostaisin täältä uudelleen!
    Tilaus
    rating
    10
    Palvelu
    rating
    10
    Hinnoittelu
    rating
    10
    Toimitus
    rating
    10

    Kaikki arvostelut

    Affiliate ilmoittaminen: Tämä viesti sisältää kumppanilinkin, joka tarkoittaa, että kun napsautat NÄYTÄ-painiketta ja teet ostoksen sivulla, saatamme saada palkkion, joka auttaa sivuston ylläpitämisessä

    Kirjoita oma arvostelu tietoa Pohjoisen Laina

    Sinun arvostelu

    FAQ

    Onko Pohjoisen Laina luotettava yritys?

    Pohjoisen Laina on saanut 1 asiakkaan arvostelun. Yritykselle on annettu keskimäärin 10/10 tähteä, ja asiakkaista 100% arvioi ostavansa yrityksen palveluja myös jatkossa.

    Mitä palveluja Pohjoisen Laina tarjoaa?

    Pohjoisen Laina on enimmäkseen aktiivinen Luotot & Lainat-kategoriassa, ja tarkentaen sen alaa on Lainavertailu Sivustot.

    Olen lukenut kaikki saatavilla olevat arvostelut. Mitä seuraavaksi?

    ;Fikk du et positivt inntrykk av tilbakemeldingene og anmeldelsene? Om ja kan du registrere en bestilling på Pohjoisen Laina's side med sikkerhet. Om kan du finne mange andre merker og selskaper å velge mellom på vår side!""