SuomiArvostelut
    Kestävästi eläminen
    28-10-2020

    Kestävästi eläminen

    Tänä päivänä kestävä kuluttaminen on vahvasti pinnalla sekä suurena puheenaiheena ilmastonmuutoksen myötä. Joskus on kuitenkin vaikeaa sisäistää ja hahmottaa, miten suuresti maapallo on muuttunut sitten teollistumisen alkamisen. Käytämme paljon kestämättömiä raaka-aineita, jotka tulevat jossain vaiheessa tieteellisesti loppumaan, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi. Tavalliselle kansalaiselle saattaa olla hankalaa hankkia tietoa siitä, mitkä olisivat niitä kestävän kulutuksen kannalta parhaita tuotteita ja millaisilla valinnoilla voisi omalta kohdaltaan edistää kestävää kuluttamista ja elämistä. Siispä olemme halunneet koota tähän artikkeliin meidän parhaat vinkkimme ja tietomme siitä, miten yksilö voi omilla valinnoillaan kehittää omaa kestävää kuluttamistaan.

    Mikä on kestävä elämäntapa?

    Kuten sanottua, tällä hetkellä ihmiset kuluttavat maapallon luonnonvaroja liikaa ja liian nopeaa, kuin maapallolla on kapasiteettia niitä uusia. Tahtimme on aivan liian nopea siihen, että luonto pysyisi perässä. Tämä tarkoittaa sitä, että tietyt luonnonvarat tulevat loppumaan kesken kaiken, ellemme tee muutoksia tarpeeksi ajoissa. Kestävä elämäntapa on siis vastaavasti sitä, että sen mukaan tehdyt valinnat säästävät sekä energiaa että luonnonvaroja.

    Millaisia kestäviä valintoja tavallinen ihminen voi tehdä?

    Yksilöllä ei ole välttämättä valtaa tehdä suuria luontoa koskevia päätöksiä, mutta omilla tavoillaan ja valinnoillaan pystyy yksilökin vaikuttamaan.

    Liikkuminen

    Mitä paikasta toiseen liikkumiseen tulee, on paras mahdollinen valinta tietenkin käveleminen ja pyöräily - ne tavat, jotka eivät aiheuta minkäänlaisia päästöjä. Toisaalta taas, jos työ- tai koulumatka on niin pitkä, ettei se kävellen eikä pyörällä taivu, on julkisen liikenteen käyttäminen se toiseksi paras vaihtoehto. Jos henkilöauton käyttäminen on välttämätöntä, kannattaa harkita pienipäästöisempiä sähköautoja, jos se on mahdollista. Niistä aiheutuvat päästöt voivat olla jopa 40 prosenttia pienempiä kuin polttomoottoriautojen päästöt ovat. Täysin päästöttömiä ne eivät kuitenkaan ole, sillä ne nimensä mukaisesti käyttävät sähköä, joka saatetaan olla tuotettu fossiilisilla polttoaineilla.

    Joskus myös kestävämpi valinta on jäädä kotiin ja hyödyntää nykypäivän moderneja ratkaisuja ja palveluita. Tämänpäiväinen maailma on näyttänyt meille, että niin urheilutunneille osallistuminen, koulun käyminen, kuin töiden tekeminenkin saattaa parhaassa tapauksessa onnistua kotoa käsin. Myös monia vapaa-ajan juttuja pystyy tekemään helposti omasta kodistaan, kun perheeseen ja ystäviin pystyy olemaan helposti yhteyksissä erilaisten alustojen avulla, pelien pelaaminen onnistuu Otto Kasino -tyylisten onlinepelisivustojen ansiosta, elokuvia ja sarjoja löytyy Netflixistä loputtomiin ja ruoat kotiin tuo Foodoran ja Woltin tapaiset palvelut. Kannattaa siis tilanteen mukaan punnita, onko autolla ajaminen välttämätöntä vai voisiko asian kenties hoitaa eri tavalla kotoa käsin.

    Syöminen

    Lihantuotanto on yksi suurimmista ympäristöä kuormittavista tekijöistä. Liha kannattaakin siis korvata kasviksilla ja esimerkiksi kestävällä tavalla pyydetty kotimainen kala on hyvä korvike lihalle. Syömisessä kannattaa suosia lähellä tuotettua ruokaa, sillä se tarkoittaa, että ruoan kuljettamisesta ei aiheudu niin suuria päästöjä. Samalla tulet tukeneeksi paikallista pienempää tuottajaa ja yrittäjää. Suomessakin järjestetään usein farmers’ market -tapahtumia, joissa voi suoraan ostaa tuottajilta ilman välikäsiä. Kasvisruoka on myös siitä hyväksi, ettei se väsytä niin paljoa ja edistää yksilön terveyttä. Jos tuntuu siltä, että kasvisruoka on mautonta, on pelkästään internet pullollaan mitä herkullisempia reseptejä! Kannattaa myös kiinnittää huomiota ruokahävikkiin, jotta se minimoituisi.

    Kierrättäminen

    Kun teet uusia hankintoja, kannattaa miettiä, mitkä voisivat olla vaihtoehtoisia tapoja saada kyseinen tuote - tai ehkäpä sinulla on jo se olemassa. Vanhoja vaatteita pystyy esimerkiksi tuunaamaan helposti ompelukoneen avulla ja vanhoja tuoleja pystyy hioa ja maalata uudentuntoisiksi. Tänä päivänä nuoret ovat hyvin innokkaita kierrättämään vaatteitaan, joten kirpputoreiltakin löytyy mitä tyylikkäimpiä ja uusimpia vaatteita ja tavaroita halvalla. Uutta on myös vaihteiden vaihtaminen. On olemassa tapahtumia, joihin ihmiset kokoontuvat vaihtamaan keskenään vaatteita, joita eivät enää käytä. Näin et varsinaisesti hanki lisää, vaan vain päivität jo olemassa olevaa vaatekaappiasi.

    Joitain hankintoja tehdessä kannattaa myös miettiä, tarvitseeko tuotetta niin suuria määriä tai usein, etteikö sitä voisi lainata toiselta tai vuokrata jostain. Eettisesti hyvin tehdyistä päätöksistä tulee myös hyvä ja onnellinen olo.

    Energian kulutus

    Turhaa valojen polttaminen ja muutenkin ylimääräinen sähkön kulutus lisäävät energiantuotantoa ja sen tarvetta. Etenkin fossiilisten polttoaineiden kulutus pahentaa ilmastonmuutoksen tilannetta. Siispä kannattaa tarkistaa oman sähköyhtiön käyttämät sähkövarat ja vaihtaa ne mahdollisesti sellaiseen sähköyhtiöön, joka käyttää uusiutuvia energialähteitä, eli aurinkoenergiaa, vesi- sekä tuulivoimaa, kierrätyspolttoaineita, biokaasuja, lämpöpumppuja tai puuperäisiä polttoaineita. Vaihtoehtoja siis todellakin on useita.

    Hiljaa hyvää tulee

    Jokainen ihminen voi siis arjessaan tehdä päätöksiä, jotka vaikuttavat myönteisesti ympäristöömme. Nykypäivänä se on kuitenkin ilmeisen hankalaa ja myöskin hämmentävää, sillä kulutukseen keskittyvä kulttuurimme tuoma mainonta puskee ja yrittää saada meitä kuluttamaan yhä enemmän ja enemmän. Meille yritetään kirjaimellisesti joka paikassa myydä asioita, olimme sitten bussipysäkillä mainoskyltin vieressä tai kotona katsomassa televisiota. Sosiaalinen media on täynnä mainoksia ja luo meille tarpeettomia tarpeita, kun näemme miten “hyvin” muilla asiat ovat. On siis hyvä pysähtyä kunnolla ja miettiä, mitä itse sisimmässään ajattelee asioista ja mitkä ovat niitä tarpeellisia ostoksia tai millaisia asioita haluaa hankinnoillaan tukea.

    Liittyvät