Pelialan neljä kiinnostavaa teknologiatrendiä uudelle vuosikymmenelle

Pelialan neljä kiinnostavaa teknologiatrendiä uudelle vuosikymmenelle

Kaikenlainen pelaaminen elää kulta-aikaansa eikä alan kehityksen vauhdille tunnu olevan mitään esteitä. Pelaajien määrä kasvaa ja samalla alan tarjonta monipuolistuu jatkuvasti, joten yhä useampi löytää juuri itselleen sopivia vaihtoehtoja. Mobiilipelaaminen on itsessään kasvattanut igaming-alan pelaajamääriä sadoilla miljoonilla ja luonut tuhansia pelialan yrityksiä ympäri maailmaa.

Samalla pelaaminen on arkipäiväistynyt ja tullut osaksi jopa ihan tavallisen ihmisen elämää, kun ennen pelaajien piti poikkeuksetta ostaa siihen sopivat konsolit, tietokoneet ja pelivarusteet. Nykyään jokainen voi siirtyä pelimaailmaan omassa taskussa kulkevan älylaitteen välityksellä, joiden teho riittää jo pyörittämään monimutkaisiakin mobiilipelejä.

Alan ollessa kokoajan muutoksen pyörteessä, voimmekin odottaa ensi vuosikymmeneltä useita mielenkiintoisia teknologiauutuuksia ja innovaatioita, jotka tulevat muuttamaan nykyisillään tuntemamme pelaamisen käsityksen täydellisesti. Tutustutaan yhdessä muutamaan huippukiinnostavaan 2020-luvulle odotettaviin trendeihin.

1. Pilvipelaaminen muuttaa nykyisen pelaamisen

Älypuhelimien myötä erilaiset pilvipalvelut ovat ilmestyneet arkeemme. Niitä käytetään päivittäin, joskus jopa täysin tietämättä. Hyvä esimerkki tästä on Google-tili, joka synkronoi käyttäjän sähköpostin, konktaktit ja kalenterit kaikilla käytettävillä laitteilla. Pelimaailmassa pilvipalvelua käytetään pilvipelaamiseen, josta povataan seuraavaa pelialan vallankumousta.

Tulevaisuudessa pelaajan ei tarvitse ostaa kalliita konsoleita tai tietokoneita, vaan raskas tietojenkäsittely ulkoistetaan internetin pilvipalveluihin. Sieltä pelaaja voi striimata pelejään mihin vain laitteeseen, mille vain ruudulle. Täten ohjain voidaan vain yhdistää joko mokkulan kautta televisioon tai suoraan älylaitteeseen.

Alalle on jo ilmestynyt useita kilpailijoita, joista tunnetuin on luultavasti Googlen Stadia. Myös suomalainen Rovio striimaa jo omia pelejään Hatch-pilvipalvelunsa kautta. Tulevaisuudessa voimme odottaa suurten alan jättien, kuten Amazonin, Sonyn ja Microsoftin, vastaukset kilpailuun, joka on tällä hetkellä luovuuden ja suurten mahdollisuuksien käännekohdassa.

2. Virtuaalinen todellisuus on vihdoin totta

Peliala etsii jatkuvasti keinoja, joilla pelikokemuksesta tulisi entistä mukaansatempaisevampi. Yksi näistä on ollut virtuaalinen todellisuus, joka on hiljalleen valtaamassa pelialaa. Yksi erityisesti VR-pelejä odottava ala on nettikasinot, jotka kehittyvät monipuolisemmin kuin moni muu pelialan osa. Tänä päivänä esimerkiksi nopeat kotiutukset kasinolta mahdollistuvat uudella teknologialla nimeltä Pay N Play, joka hyödyntää kaikkien tuntemia verkkopankkisiirtoja.

Nykyaikainen nettikasinoala on nähnyt jo useiden virtuaalikasinoiden synnyn, jota on siivittänyt erityisesti teknologian vaatimien VR-välineiden, kuten lasien ja ohjainten, hinnan aleneminen. Nykyään kuka tahansa voi ostaa laadukkaat VR-lasit ja nostaa pelaamisensa aivan uudella tasolle. Virtuaalista todellisuutta käytetään videopeleissä laajasti, ja siitä on tehty jo omat esports-pelilajinsa, joskin sen varsinainen laajeneminen ympäri maailmaa tulee tapahtumaan 2020-luvun aikana.

3. Retropelien suosio kasvaa

Video-, tietokone- ja konsolipelien pelaaminen alkoi vasta 90-luvulla, joten nykyinen pelaajakunta kattaa myös tuolloin harrastuksensa aloittaneet, tänä päivänä keski-ikään yltäneet pelurit. He suosivat monesti edelleen nuoruusvuosinaan pelaamiaan pelejä, joten peliyritysten pitää ottaa huomioon myös retropelit.

Joskus menestys ei vaadi täysin uudenlaisen pelin kehittämistä, vaan jo hyväksi todettu vanha peli tekee saman. Yksi hyvä esimerkki sellaisesta on 90-luvun hittinä tunnettu Final Fantasy -pelisarja, jota tutkimusten mukaan 15 % pelaajista on pelannut viimeisen 12 kuukauden aikana. Sen johdosta peliyritys Square Enix Inc julkaisi vuoden 2020 alkupuolella uudelleen tehdyn version Final Fantasy VII:sta, josta tuli välitön hitti. Se on vuoden 2020 myydyimpien pelien kärkijoukossa.

Final Fantasyn vierellä myös Resident Evil 2 ja 3:sta tehdyt uudet versiot ovat myyneet erinomaisesti. Vanhojen suosikkien grafiikkojen, äänimaailman ja pelattavuuden parantaminen ovat luoneet pelivalmistajille aivan uudenlaisen myyntitavan, joka on yhtä lailla tehokas. Se iskee niin vanhoihin pelin ystäviin kuin samalla houkuttelee täysin uusia pelaajia uudenlaisella ulkoasulla ja nykyaikaisella pelimotoriikalla.

4. Striimaus on tärkeä osa modernia pelaamista

Oikeanlaisten pelivarusteiden ja konsolien rinnalla pelien striimauksesta on tullut yhtä tärkeä igaming-muoto. Erityisesti Twitch-palvelu on muodostunut jättimäiseksi menestykseksi ympäri maailmaa, tehden vuonna 2019 yksistään yli 1,5 miljardin dollarin liikevaihdon ja luoden tuhansia tunteja sisältöä. GlobalWebIndexin vuonna 2019 tekemän tutkimusten mukaan 20 % kaikista internetin käyttäjistä seurasi pelistriimauksia kuukaudessa, ja luku nousee yli 30 prosenttiin nettipelaajien keskuudessa.

Tulevaisuudessa pelikonsolien kehityksessä tullaan kiinnittämään enemmän huomiota juuri tähän sosiaalisen pelaamisen puoleen, ja sen tulokset tullaan näkemään uusimmissa konsolijulkaisuissa. Googlen Stadia on jo onnistunut yhdistämään pilvipelaamisen ja striimauksen Youtuben välityksellä, jossa vierailee neljä viidestä pelurista. Tulevaisuudessa Twitch joutuu tekemään yhteistyötä muiden suurten pilvipelaamista tarjoavien yritysten kanssa, jos se haluaa pysyä alansa huipulla.

Lisää